Haluan tatuointini kertovan parhaasta asiasta. Ensimmäinen kertoi vapaudesta, se on parasta, tärkeää. Toinen on rakkaus tai yksinäisyys ja rentoutuminen. Olen kuin lone wolf, rakastan olla yksin, mutta kuten kaikki sudet, haluan kuulua laumaan.
Sydän on symboli kuvastamaan rakkautta, mutta onko se liian perinteistä? Liian ennalta arvattavaa? Jotain mistä tulee vittuilua osakseen. En myöskään haluaisi tatuointini merkityksen kuvastavan liikaa. Vaikka sen olenkin valmis kaikille kertomaan - kuva itsessään ei asiasta huuda. Ei ole alaston tai paljastava, halutessani voin merkityksen pitää kokonaan itselläni.
Hassua kun pitäisi suunnitella veljelle tatuointi, tulee entistä varmemmaksi omista tatuonneistaan.Veli halusi meiltä muilta sisaruksilta lahjaksi tatuoinnin joka olisi meidän suunnittelema. Siitä minkälainen hän on.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
tiistai 11. marraskuuta 2014
I'm afraid
Vapaus on sitä,
että suutelet nukkuvaa
niin, että hän hymyilee,
muttei herää.
Mainen hellyys,
älä minua ikinä jätä
- Tommy Tabermann
Voiko vapaus olla myös sitä, että illalla itket ikävästä ja aamulla itket, koska saat olla lähellä? Rakastan vapautta. Jo kauan. Ei se tarkoita, että olet vapaa tekemään kaikkea. Rakastan vapautta, joka on rajoitettua hyvällä tavalla, vapautta jossa saan tehdä asioita joita haluan tehdä. Saan höpöttää (lähes)vapaasti toiselle kaiken, saan olla oma itseni. Olen parhaimmillani kahlittuna vapaana ja siitä niin iloinen. En saa sanottua sitä miten sen tarkoitan.
Yleensä minua ei haittaa, jos joku ei huomaa minua. Kukaan ei yleensä huomaa. Mielelläni jään sivulle ja tarkkailen tilannetta tai haen jonkun samanoloisen ja höpötän sille, jos se vaikka sattuisi höpöttämään takaisin.
Tänään olin sosiaalinen, moikkasin jopa puolituntematonta. Sitten se karkasi. Ei se tyyppi vaan se sosiaalisuus. Päivän mittaan. Hnng. Toisaalta haluan puhua ihmisille, mutta huomaan ettei kukaan halua puhua takaisin.
että suutelet nukkuvaa
niin, että hän hymyilee,
muttei herää.
Mainen hellyys,
älä minua ikinä jätä
- Tommy Tabermann
Voiko vapaus olla myös sitä, että illalla itket ikävästä ja aamulla itket, koska saat olla lähellä? Rakastan vapautta. Jo kauan. Ei se tarkoita, että olet vapaa tekemään kaikkea. Rakastan vapautta, joka on rajoitettua hyvällä tavalla, vapautta jossa saan tehdä asioita joita haluan tehdä. Saan höpöttää (lähes)vapaasti toiselle kaiken, saan olla oma itseni. Olen parhaimmillani kahlittuna vapaana ja siitä niin iloinen. En saa sanottua sitä miten sen tarkoitan.
Yleensä minua ei haittaa, jos joku ei huomaa minua. Kukaan ei yleensä huomaa. Mielelläni jään sivulle ja tarkkailen tilannetta tai haen jonkun samanoloisen ja höpötän sille, jos se vaikka sattuisi höpöttämään takaisin.
Tänään olin sosiaalinen, moikkasin jopa puolituntematonta. Sitten se karkasi. Ei se tyyppi vaan se sosiaalisuus. Päivän mittaan. Hnng. Toisaalta haluan puhua ihmisille, mutta huomaan ettei kukaan halua puhua takaisin.
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
I'm not everything to someone. You are.
Käsistä kiinni pitäminen on lohduttavaa. Tästäkin aiheesta oon kai aiemmin jo puhunut, mutta nyt en haluaisi muuta kuin käden josta pitää kiinni. Olisi käsi joka ottaisi kädestäsi kiinni ja ohjaa sinne minne on tarve. Rauhoittavaa, lohdullista, ihanaa. Rakkautta.
Kävelisin käsi kädekkäin, vaikka olisimme ihan kahden. Ei siinä ole "katsokaa kaikki olemme pari" juttua vaan "Hei, haluan pitää juuri sun kädestä kiinni, enkä pelkää/häpiä näyttää kaikille, että olemme pari" Ei sitä kyllä koskaan ajattele miksi. Se on ihanaa. Aluksi toisen pitäminen kädestä kiinni pienesti polttaa kättä jännityksestä. Ehkä käsi hikoileekin, koska "oh gosh oikeesti pitääkö TOI tyyppi oikeesti mua kädestä kiinni?!"Ja ihan tosi, mulla on kädestä kiinni ottamisessa varmaan suuremmat paineet kuin seksissä. Ei sitä voi itse tehdä noin vain. Ja eka kerta menee tyylillä kysymällä asiaa ja nauramalla päälle. Eeh.
Myöhemmin turhat paineet katoaa, sitä ottaa toisen kädestä kiinni jo luontevammin. Se ei ehkä aiheuta polttelua, mutta tulee levollinen olo sisälle(vaikka sydämesi hakkaakin) ja tuntuu kuin kasvaisi. Paitsi että ei. Kyllä se varmaan polttelee aina.
Kävelisin käsi kädekkäin, vaikka olisimme ihan kahden. Ei siinä ole "katsokaa kaikki olemme pari" juttua vaan "Hei, haluan pitää juuri sun kädestä kiinni, enkä pelkää/häpiä näyttää kaikille, että olemme pari" Ei sitä kyllä koskaan ajattele miksi. Se on ihanaa. Aluksi toisen pitäminen kädestä kiinni pienesti polttaa kättä jännityksestä. Ehkä käsi hikoileekin, koska "oh gosh oikeesti pitääkö TOI tyyppi oikeesti mua kädestä kiinni?!"Ja ihan tosi, mulla on kädestä kiinni ottamisessa varmaan suuremmat paineet kuin seksissä. Ei sitä voi itse tehdä noin vain. Ja eka kerta menee tyylillä kysymällä asiaa ja nauramalla päälle. Eeh.
Myöhemmin turhat paineet katoaa, sitä ottaa toisen kädestä kiinni jo luontevammin. Se ei ehkä aiheuta polttelua, mutta tulee levollinen olo sisälle(vaikka sydämesi hakkaakin) ja tuntuu kuin kasvaisi. Paitsi että ei. Kyllä se varmaan polttelee aina.
tiistai 4. marraskuuta 2014
Zero
Olipa kerran kaksi laulua jotka sykähdyttivät. Miten ja miksi, (sinä olet) aurinkoni Vain elämää teki niistä ihan uudet versiot ja ihanan hilpeitä ovat molemmat. Toivokkaita. Niin totta ja inhimillistä. Jotain ihan muuta kuin melankolista, mitä on täytynyt kuunnella ihan liian kauan.
Onpas Skype ihan tyhjä ja hiljainen. Masentavaa. Zero. Päivitys. Se onkin hieman rikki. Ehkä auttaa jos asennan uudelleen, mutta mitä jos se silti näyttää kaikkien olevan poissa. Olen vain nörtimpi kuin kukaan muu ja olen siellä aina silloinkin kun kukaan ei ole. Yhyy.
Onpas Skype ihan tyhjä ja hiljainen. Masentavaa. Zero. Päivitys. Se onkin hieman rikki. Ehkä auttaa jos asennan uudelleen, mutta mitä jos se silti näyttää kaikkien olevan poissa. Olen vain nörtimpi kuin kukaan muu ja olen siellä aina silloinkin kun kukaan ei ole. Yhyy.
Oh, stupid me
Tein sämpylöitä. Kävin lenkillä lumiräntäsateessa. Olen ollut onnellinen.
Kävelyllä iloitsin hetkestä, missä olen nyt, miltä elämäni näyttää. Valoisalta ja lämpimältä, vaikka ulkona oli varsin pimeää ja lumiräntä tuiskutti suoraan naamalle. Aluksi mietin pelkästään hetkeä. Sen jälkeen lenkki olikin pääasiassa vanhan muistelua. Hyvän ja huonon. Kasvamisen, oppimisen ja ilon hetkejä. Muistatko kun kävit tuolla kavereiden kanssa syömässä? Oli ensimmäinen ajatus menneestä ja sen jälkeen koko mieli oli menetetty menneelle ajalle. Se oli viimesin kerta kun olimme koko kaveriporukalla koolla. Ei vaan ei, eivät kaikki olleet siellä. Yksi puuttui. Muistatko kun aloitte sillä kaveriporukalla hengailemaan? Mitä kaikkea olette yhdessä tehneet?
Yhtäkkiä mieli karkasi paljon kauemmas, muistatko ensisuudelmasi? Hah, se oli kamala. Ensisuudelmat on varmaan aina. Paitsi eivät kaikki. Kun suutelet jonkun kanssa ensimmäistä kertaa niin asetat sille jonkun odotuksen, joko odotat siltä liikaa, tai liian vähän ja yllätyt. Suudellessasi ihan ensimmäisen kerran elämässäsi niin et tiedä mitä odottaa. Et aidosti tiedä. Vaan tietääkö sitä koskaan sen jälkeenkään, voitko tietää miten toinen suutelee, ennenkuin kokeilet? Aihe karkasi tyystin. En ajatellut suudelmia lenkillä. Paitsi sitä ensimmäistä. Ja viimesintä kertaa. Oikeastaan se oli lähtöpusu, mutta silti. Kaikista näistä muistoista juuri se muisto - viimesin pusu sai mut hymyilemään eniten. Se oli vasta eilen!
Muistatko ne talvimuistot kun leikitte ala-asteella kukkulan valtausta? Kuinka piti tehdä lumipalloja ja leikkiä lumisotaa, vaikkei saanut? Vähintäänkin piti niitä lumipalloja pyöritellä ja heitellä johonkin pylvääseen "kuka osuu ekana?" Myönnän, että vilkaisin nopeasti ympärilleni näkyykö muita lenkkeilijöitä(kaikilla vastaan tulevilla kävelijöillä oli koira matkassa) tai autoilijoita. Ei näkynyt - tein lumipallon ja yritin heittää sen pylvääseen. Meni melkein metrillä ohi.
Miks löydän aina itseni ristiriidan keskeltä. Mun pitäisi puhua vähempi ja toisaalta kertoa enempi mitä tunnen, asioista mitkä todella on tärkeitä. Tosin pitäisi ensin selventää itselle mikä on tärkeää ja mikä ei.... Musta vain tuntuu että osaan paremmin sanoa mielipiteeni kummat kengät laittaa jalkaan kuin että kumpi kaupunki olisi parempi paikka asua tai mitä mieltä oon alkoholilain muutoksesta. En osaa ottaa kantaa isoihin asioihin, ellen tunne sen täysin olevan oikein/mulla on siitä kokemusta tai muuta. Eikä mulla ole isoista asioista kokemusta, politiikasta ja tunnen, että nykyään kaikki kysyy "Hei, mitä mieltä olet tästä?" EN TIEDÄ, EN OO PEREHTYNYT MITÄ SE LAKI/TYYPPI SANOOJA ANTEEKSI etten osaa sanoa. Mitä mun pitäisi tehdä? Ja jos sulla on paha olo... et puhu mitään ollenkaan, vaikka juuri silloin pitäisi? Mutta miten osaat kertoa mistään, jos pelkäät vuotavasi toiselle pahasta olostasi siinä sivussa?
Muistatko kun ajoit kevarilla kesän ja koit yhden elämäsi parhaimmista hetkistä yksin? Muistatko sen vapauden tunteen? Älä unohda sitä.
Kävelyllä iloitsin hetkestä, missä olen nyt, miltä elämäni näyttää. Valoisalta ja lämpimältä, vaikka ulkona oli varsin pimeää ja lumiräntä tuiskutti suoraan naamalle. Aluksi mietin pelkästään hetkeä. Sen jälkeen lenkki olikin pääasiassa vanhan muistelua. Hyvän ja huonon. Kasvamisen, oppimisen ja ilon hetkejä. Muistatko kun kävit tuolla kavereiden kanssa syömässä? Oli ensimmäinen ajatus menneestä ja sen jälkeen koko mieli oli menetetty menneelle ajalle. Se oli viimesin kerta kun olimme koko kaveriporukalla koolla. Ei vaan ei, eivät kaikki olleet siellä. Yksi puuttui. Muistatko kun aloitte sillä kaveriporukalla hengailemaan? Mitä kaikkea olette yhdessä tehneet?
Yhtäkkiä mieli karkasi paljon kauemmas, muistatko ensisuudelmasi? Hah, se oli kamala. Ensisuudelmat on varmaan aina. Paitsi eivät kaikki. Kun suutelet jonkun kanssa ensimmäistä kertaa niin asetat sille jonkun odotuksen, joko odotat siltä liikaa, tai liian vähän ja yllätyt. Suudellessasi ihan ensimmäisen kerran elämässäsi niin et tiedä mitä odottaa. Et aidosti tiedä. Vaan tietääkö sitä koskaan sen jälkeenkään, voitko tietää miten toinen suutelee, ennenkuin kokeilet? Aihe karkasi tyystin. En ajatellut suudelmia lenkillä. Paitsi sitä ensimmäistä. Ja viimesintä kertaa. Oikeastaan se oli lähtöpusu, mutta silti. Kaikista näistä muistoista juuri se muisto - viimesin pusu sai mut hymyilemään eniten. Se oli vasta eilen!
Muistatko ne talvimuistot kun leikitte ala-asteella kukkulan valtausta? Kuinka piti tehdä lumipalloja ja leikkiä lumisotaa, vaikkei saanut? Vähintäänkin piti niitä lumipalloja pyöritellä ja heitellä johonkin pylvääseen "kuka osuu ekana?" Myönnän, että vilkaisin nopeasti ympärilleni näkyykö muita lenkkeilijöitä(kaikilla vastaan tulevilla kävelijöillä oli koira matkassa) tai autoilijoita. Ei näkynyt - tein lumipallon ja yritin heittää sen pylvääseen. Meni melkein metrillä ohi.
Miks löydän aina itseni ristiriidan keskeltä. Mun pitäisi puhua vähempi ja toisaalta kertoa enempi mitä tunnen, asioista mitkä todella on tärkeitä. Tosin pitäisi ensin selventää itselle mikä on tärkeää ja mikä ei.... Musta vain tuntuu että osaan paremmin sanoa mielipiteeni kummat kengät laittaa jalkaan kuin että kumpi kaupunki olisi parempi paikka asua tai mitä mieltä oon alkoholilain muutoksesta. En osaa ottaa kantaa isoihin asioihin, ellen tunne sen täysin olevan oikein/mulla on siitä kokemusta tai muuta. Eikä mulla ole isoista asioista kokemusta, politiikasta ja tunnen, että nykyään kaikki kysyy "Hei, mitä mieltä olet tästä?" EN TIEDÄ, EN OO PEREHTYNYT MITÄ SE LAKI/TYYPPI SANOOJA ANTEEKSI etten osaa sanoa. Mitä mun pitäisi tehdä? Ja jos sulla on paha olo... et puhu mitään ollenkaan, vaikka juuri silloin pitäisi? Mutta miten osaat kertoa mistään, jos pelkäät vuotavasi toiselle pahasta olostasi siinä sivussa?
Muistatko kun ajoit kevarilla kesän ja koit yhden elämäsi parhaimmista hetkistä yksin? Muistatko sen vapauden tunteen? Älä unohda sitä.
perjantai 24. lokakuuta 2014
Roses are red
VOIT VALITA
Voit valita
tuhansista teistä
Voit valita,
ja voit erehtyä
Kunhan vain valitset oikein
mihin kohtaan, kenen syliin
painat lopulta pääsiMilloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina,
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta.
Tulla lujaksi,
pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta
kylliksi yhdelle elämälle.
Rakkautesi kanssa olet aina yksin, kuin lapsi autiolla saarella.
Mitä se vaatii, se sinun on annettava.
Mitä se ei anna, sitä anot turhaan.
Sielusi vapisevilla huulilla voit vain pyytää rakkauttasi
olemaan sinulle armollinen ja jäämään.
Panivat syntymässä kiven sydämeen
ettei sydän olisi liian kevyt,
lähtisi lentoon
Panivat leipoessa kiven leipään
ettei totuus
syödessäkään unohtuisi
Panivat matkaan lähtiessä kiven kenkään
ettei tiellä turhaan tanssittaisi
maanantai 20. lokakuuta 2014
Hu-huu
Yritän kovasti keksiä jatkoa seuraavalle
Vapaus on sitä....
Maailmalla on ollut jokin omituinen pöllömuoti jo hyvän aikaa. Mistä ne pöllöt tulivat? En edes oo varma onko ne hämmästyineitä, vihaisia vai ihan vain pöllömäisiä. Mitä pöllöt nyt ovat? Viisaita kuten Nalle Puhin Pöllö ja Hedwig Harry Potterista.
En tosiaan oo ymmärtänyt pöllömuotia. Koskaan. Ennenkuin eräs viikonloppu eksyin ja löysin harmaan laukun värikkäineen pöllöineen. Pitihän se ostaa. Ihana. Ymmärrys riitti siihen laukkuun, joka kavereiden mielestä sopi mulle ja jätti kolmannen hiljaiseksi. Olin innoissani löydöstä. Oon siihen vieläkin tyytyväinen ja varmasti hyvän aikaa. Jotan uutta, raikasta ja itselle sopivaa. Walmistautumista talween.
...että sulla on taas salmiakkisuklaata, josta ei oikein kukaan muu välitä.
Vapaus on sitä....
Maailmalla on ollut jokin omituinen pöllömuoti jo hyvän aikaa. Mistä ne pöllöt tulivat? En edes oo varma onko ne hämmästyineitä, vihaisia vai ihan vain pöllömäisiä. Mitä pöllöt nyt ovat? Viisaita kuten Nalle Puhin Pöllö ja Hedwig Harry Potterista.
En tosiaan oo ymmärtänyt pöllömuotia. Koskaan. Ennenkuin eräs viikonloppu eksyin ja löysin harmaan laukun värikkäineen pöllöineen. Pitihän se ostaa. Ihana. Ymmärrys riitti siihen laukkuun, joka kavereiden mielestä sopi mulle ja jätti kolmannen hiljaiseksi. Olin innoissani löydöstä. Oon siihen vieläkin tyytyväinen ja varmasti hyvän aikaa. Jotan uutta, raikasta ja itselle sopivaa. Walmistautumista talween.
...että sulla on taas salmiakkisuklaata, josta ei oikein kukaan muu välitä.
torstai 16. lokakuuta 2014
Kauniita unia
Olen aina tietoisesti ollut vastaan ajatusta, että joka päivä täytyisi vannoa rakkauttaan. Tarvitseeko? Sinähän olet siinä toisen vierellä, olet ollut jo ties kuinka kauan, tarvitseeko tunteitaan enään alkuhuuman jälkeen tunnustaa? Olet sanonut, ettet ole lähdössä minnekään. Teidän suhde on varmaa, miksi silloin pitäisi tunnustaa enempäänsä? Näin olen aina ajatellut. Silti olen tiedostamatta toiminut täysin eri tavalla. En tiedä onko se johtunut siitä, ettei alkuhuuma ole koskaan kerennyt loppua. Luonnollisesti kun on alkuhuuma, söpöilet enemmän ja tunteilet ja kaikkea, siinä kerrot kuinka paljon toinen merkitsee. Minulla on nytkin alkuhuuma. Mutta joka päivä senkin jälkeen haluan rakkaimpani tietävän, että välitän. En ole pelkästään jäämässä viereesi, että olen myös välittämässä ja tunnen niin paljon tunteilemiseen asti. En ole kylmä kivi sydämessä tai pallo nilkassa vaan lämmittävä persoona johon takertua hyvän tai pahan vuoksi.
En tietenkään ole joka päivä sanonut suoraan, että hei, rakastan sua. Se on saattanut olla se hyvää yötä sydämen kera (nimenomaan hyvää yötä tmv, en osaa ajatella sellaisia versioita kuten "öitä" sellaisina, en tiedä miksi sillä on niin suuri merkitys kun toinen on vain laiskemman kirjoittajan tai lyhytsanaisemman versio, vaikka voi kuitenkin päässään ajatella siitä ihan samaa). Haluan kysyä hänen päivästään, tai ei oikeastaan se ei ole edes se kysyminen, haluan tietää hänen päivästään. Oliko se hyvä vai huono? Voinko ns iloita vai surra hänen kanssaan? Dramaattisesti sanottu, iloita vai surra mutta niiin... Toki voi olla neutraalejakin päiviä, mutta haluan piristää kaikkia hänen päiviään. Toki on hankala piristää facen kautta jos toisella on huono päivä ja olet pirteä niin se voi ärsyttääkin... jos taas voivottelet siinä mukana niin ei se auta mitään(paitsi ehkä vähän helpottaa toisen oloa kun joku välittää ja kuuntelee). Olen se utelias, haluan tietää kaiken hänen elämästään. Olen aina halunnut parisuhteen jossa kerrotaan toiselle kaikki. Haluan, että voin kertoa nykyisellenikin kaiken mahdollisen mitä tulee vastaan jos on tarve ja jos haluan. Hän on kuitenkin se jolle haluan ensimmäisenä puhua. Tietää hänen mielipide, ajatus, reaktio jostain asiasta. Haluan tietää mille hän nauraa, jotta osaan kertoa oikeanlaisia vitsejä. Toivon, että hän ymmärtää mustan huumorin päälle, koska itse nauran sille. Jos hän ei naura mustalle huumorille, toivon voivan ymmärtävää häntä siinäkin. Haluan huomata mikä kirja pysäyttää hänet kirjakaupassa, jotta osaan ostaa sen hänelle myöhemmin. Tai huomata mitä suklaata hänen tekee mieli, jotta voin ottaa sen hyllyltä hänen puolestaan sanoen "It's fine, give up". Haluan tuntea hänet hyvin, jotta voin tehdä hänet hyvin onnelliseksi.
Hyvän yön viestit on päivän yksi parhaimmista osuuksista. Paras on tietysti herääminen, koska mitä tahansa voi tapahtua vielä päivän mittaan. Mikä olisi kuitenkaan sen parempaa kuin juuri ennen nukkumaanmenoa kuulla vielä kerran rakkaastaan? Varsinkin jos on ollut melankolinen ilta yksin teen kanssa niin lopulta kun saat viestin oikealta ihmiseltä ja piristyt ja ne ajatukset katoaa... se on kuin taikuutta.
En tietenkään ole joka päivä sanonut suoraan, että hei, rakastan sua. Se on saattanut olla se hyvää yötä sydämen kera (nimenomaan hyvää yötä tmv, en osaa ajatella sellaisia versioita kuten "öitä" sellaisina, en tiedä miksi sillä on niin suuri merkitys kun toinen on vain laiskemman kirjoittajan tai lyhytsanaisemman versio, vaikka voi kuitenkin päässään ajatella siitä ihan samaa). Haluan kysyä hänen päivästään, tai ei oikeastaan se ei ole edes se kysyminen, haluan tietää hänen päivästään. Oliko se hyvä vai huono? Voinko ns iloita vai surra hänen kanssaan? Dramaattisesti sanottu, iloita vai surra mutta niiin... Toki voi olla neutraalejakin päiviä, mutta haluan piristää kaikkia hänen päiviään. Toki on hankala piristää facen kautta jos toisella on huono päivä ja olet pirteä niin se voi ärsyttääkin... jos taas voivottelet siinä mukana niin ei se auta mitään(paitsi ehkä vähän helpottaa toisen oloa kun joku välittää ja kuuntelee). Olen se utelias, haluan tietää kaiken hänen elämästään. Olen aina halunnut parisuhteen jossa kerrotaan toiselle kaikki. Haluan, että voin kertoa nykyisellenikin kaiken mahdollisen mitä tulee vastaan jos on tarve ja jos haluan. Hän on kuitenkin se jolle haluan ensimmäisenä puhua. Tietää hänen mielipide, ajatus, reaktio jostain asiasta. Haluan tietää mille hän nauraa, jotta osaan kertoa oikeanlaisia vitsejä. Toivon, että hän ymmärtää mustan huumorin päälle, koska itse nauran sille. Jos hän ei naura mustalle huumorille, toivon voivan ymmärtävää häntä siinäkin. Haluan huomata mikä kirja pysäyttää hänet kirjakaupassa, jotta osaan ostaa sen hänelle myöhemmin. Tai huomata mitä suklaata hänen tekee mieli, jotta voin ottaa sen hyllyltä hänen puolestaan sanoen "It's fine, give up". Haluan tuntea hänet hyvin, jotta voin tehdä hänet hyvin onnelliseksi.
Hyvän yön viestit on päivän yksi parhaimmista osuuksista. Paras on tietysti herääminen, koska mitä tahansa voi tapahtua vielä päivän mittaan. Mikä olisi kuitenkaan sen parempaa kuin juuri ennen nukkumaanmenoa kuulla vielä kerran rakkaastaan? Varsinkin jos on ollut melankolinen ilta yksin teen kanssa niin lopulta kun saat viestin oikealta ihmiseltä ja piristyt ja ne ajatukset katoaa... se on kuin taikuutta.
maanantai 13. lokakuuta 2014
through everything
Haluan soittaa hänelle, että luin ihanan runon. Kuinka törmäilen jatkuvasti upeisiin runoihin. Ihaniin, jotka saavat ajattelemaan häntä, meitä ja onnea. Eikö ole ihana runo, sanat sopivat toisiinsa? Voin arvata vastauksen, mutta olen melko varma että puhelu piristäisi häntä.(Vaikkea oikeasti, aiheeni soittaa on ihan turha.) Runo voi olla harvasanainen, mutta sanoa kaiken tarpeellisen ja päinvastoin. Mitä mieltä oot? Melkein jo tartun puhelimeen. Kylmäsee kun hoksaan etten voi soittaa. En voi soittaa vielä pariin kuukauteen. Hän ei ole tavoitettavissa. Ja taas yksinäisyys iskee kuin kylmä aalto. Päätän paeta sitä lämpimään suihkuun. Mutta suihkusta ei tule tarpeeksi lämmintä vettä, tai kuvittelen sen kylmäksi. Mietin mistä saisin lohtua, kun on suklaalakko. Ei minun mitään makeaa kyllä tee mielikään. Sille ei ole mitään tehtävissä.
I promise that someday
I will buy you a place
where you can say "what a nice view"
and I'll agree
while looking straight at you
"Täytyy vain hyväksyä ja varautua." Kuulostaa ihan oppitunnilta. Varaudun villasukein, teekupin kera ja hyvän kirjan tai leffan parissa siihen, että iskee pohjaton ikävä tai yksinäisyys. Surkea varautuminen, pystyt parempaan. Jos ikävä iskee voin aina mennä lämpimän peiton alle, lenkille tai kirjastoon. Ei kirjasto kuitenkaan ole auki.
Miksi viime aikoina se on ollut yksinäisyys? Johtuuko se tulevasta talvesta vai väärästä seurasta? Ikävä olisi paljon helpompi sietää, kävelet vain jonkun kivan ihmisen seuraan, juttelet jonkun kanssa jolle voit, ehkä podet ikävää, vaihdatte muut kuulumiset, nauratte, teette jotain tai ette mitään. Et kuitenkaan ole yksinäinen. Tämä yksinäisyys sen sijaan on kuin siihen auttaisi vain yksi persoona. Ehkä se on ikävä-yksinäisyys tai yksinäisyys-ikävä.
Muuten minulla oli tänään ihan hyvä päivä. Piirsin, vaikka se on noloa myöntää.
I promise that someday
I will buy you a place
where you can say "what a nice view"
and I'll agree
while looking straight at you
"Täytyy vain hyväksyä ja varautua." Kuulostaa ihan oppitunnilta. Varaudun villasukein, teekupin kera ja hyvän kirjan tai leffan parissa siihen, että iskee pohjaton ikävä tai yksinäisyys. Surkea varautuminen, pystyt parempaan. Jos ikävä iskee voin aina mennä lämpimän peiton alle, lenkille tai kirjastoon. Ei kirjasto kuitenkaan ole auki.
Miksi viime aikoina se on ollut yksinäisyys? Johtuuko se tulevasta talvesta vai väärästä seurasta? Ikävä olisi paljon helpompi sietää, kävelet vain jonkun kivan ihmisen seuraan, juttelet jonkun kanssa jolle voit, ehkä podet ikävää, vaihdatte muut kuulumiset, nauratte, teette jotain tai ette mitään. Et kuitenkaan ole yksinäinen. Tämä yksinäisyys sen sijaan on kuin siihen auttaisi vain yksi persoona. Ehkä se on ikävä-yksinäisyys tai yksinäisyys-ikävä.
Muuten minulla oli tänään ihan hyvä päivä. Piirsin, vaikka se on noloa myöntää.
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
angh
Päiväsi oli ihana, mahtava. Päivän lopuksi olit kuitenkin täysin yksin. Eikä se jäänyt siihen, olit myös yksinäinen. Mitä silloin pitäisi tehdä? Kenen puoleen kääntyä? Sen luo jolla on aikaa? Rakkaimmat ihmisesi ovat nukkumassa tai heillä on muuta tekemistä. Kelle tahansa, joka näyttää olevan chatissa online? Soittaa ei ainakaan kehtaa, kun kello on jo melkein puolen yön. Näitä jouduin ikäväkseni pohtimaan ja totesin ettei mitään ole tehtävissä. Voin vain olla ja odottaa. Aika kuluisi, olisi aamu, ihmiset heräisivät ja joku huomaisi olemassaoloni.
Seinän takana kuuluu tuntemattoman ihmisen ääniä. Tiedän hänen olevan professori ja omaavan paremman englannintaidon. Tosin kuka tahansa osaa puhua minua paremmin englantia. Tai ehkei hän ole niin ujo, että joutuu miettimään englannin sanoja, jotka muuten tulisivat oikeaoppisesti.
Mikä on ongelma siinä, että on paljon hyvänpäivän tuttuja? He ovat vain hyvinä päivinä, eivätkä tiedä sinusta mitään.
Samaten mietin, miten joillakuilla on niin vähän sanottavaa sinulle ja toisilla sitäkin enemmän? Miksei se mene yhteen sen kanssa mitä sinä kerrot heille. Tosin, ei siitä mitään tulisi jos ihmiset olisivat toistensa peilikuvia.
Törmäsin erääseen tekstiin "Kaikki ovat nykyään niin vitun kiireisiä" johon joku oli jatkanu "että rakkauttakin pitäs saada take awayna" ja näen sen. Tosin, eikö rakkaus kestä kiirettä? Luultavasti se on kiinni ihmisistä, kestävätkö he rakastaa niin paljon, että rakastavat vaikka molemmilla tai toisella olisi kiire. Jos toinen on puolet vuodesta poissa, työmatkoilla tai missä tahansa. Kestääkö?
Lopulta joku, eikä vain joku vaan tärkein ihminen tulee vastaan, niin hiljaa yksinäisyys väistyy~
Seinän takana kuuluu tuntemattoman ihmisen ääniä. Tiedän hänen olevan professori ja omaavan paremman englannintaidon. Tosin kuka tahansa osaa puhua minua paremmin englantia. Tai ehkei hän ole niin ujo, että joutuu miettimään englannin sanoja, jotka muuten tulisivat oikeaoppisesti.
Mikä on ongelma siinä, että on paljon hyvänpäivän tuttuja? He ovat vain hyvinä päivinä, eivätkä tiedä sinusta mitään.
Samaten mietin, miten joillakuilla on niin vähän sanottavaa sinulle ja toisilla sitäkin enemmän? Miksei se mene yhteen sen kanssa mitä sinä kerrot heille. Tosin, ei siitä mitään tulisi jos ihmiset olisivat toistensa peilikuvia.
Törmäsin erääseen tekstiin "Kaikki ovat nykyään niin vitun kiireisiä" johon joku oli jatkanu "että rakkauttakin pitäs saada take awayna" ja näen sen. Tosin, eikö rakkaus kestä kiirettä? Luultavasti se on kiinni ihmisistä, kestävätkö he rakastaa niin paljon, että rakastavat vaikka molemmilla tai toisella olisi kiire. Jos toinen on puolet vuodesta poissa, työmatkoilla tai missä tahansa. Kestääkö?
Lopulta joku, eikä vain joku vaan tärkein ihminen tulee vastaan, niin hiljaa yksinäisyys väistyy~
lauantai 20. syyskuuta 2014
Rakastan niin kauan kuin mä voin
Rakastan minttukaakaota! En muista, oonko maininnut tästä aiemmin. Se on vain niin täydellinen yhdistelmä. Kuin mansikat ja kermavaahto tai auto neljän renkaan kanssa(anteeksi ilmaus, mun vaan pitää hommata auto jostain ja se stressaa hieman).
Minttukaakao, mieluiten kuumana. Tarpeeksi lämmin, ettei sitä voi heti juoda. Sun pitää odottaa hetki sen jäähtymistä ennenkuin pääset edes maistamaan tuliko siitä hyvää. Koska sen voi pilata. Kai. En muista oonko juonut huonoa minttukaakaota.. ehkä keskitasoista. Ehkä joskus ollut liian makeaa. Ei, on se aina ollut hyvää. Kiista tulee siinä onko se hyvää vai superhyvää.
Oikeasti juokaa enempi minttukaakaota ja maailma on vähän parempi paikka. Tai sitä kutsutaan sokerivirkistäytymiseksi. Suklaa kohottaa mielialaa. Ja toimii seksin korvikkeena. Ainakin niin sanotaan.
Korjaus// Anteeksi, olen sittenkin juonut huonoa minttukaakaota. Profeel juoma? Joku sellainen kaupasta ostettava tuote mitä saa minttukaakaonakin, ei ollut niin hyvää... Ehkä ravistin liian vähän aikaa tai jotain, mutta mun makuun liian makeaa. Kyllä monikin voi olla liian makeaa jos siinä on pelkkää sokeria.
Minttukaakao, mieluiten kuumana. Tarpeeksi lämmin, ettei sitä voi heti juoda. Sun pitää odottaa hetki sen jäähtymistä ennenkuin pääset edes maistamaan tuliko siitä hyvää. Koska sen voi pilata. Kai. En muista oonko juonut huonoa minttukaakaota.. ehkä keskitasoista. Ehkä joskus ollut liian makeaa. Ei, on se aina ollut hyvää. Kiista tulee siinä onko se hyvää vai superhyvää.
Oikeasti juokaa enempi minttukaakaota ja maailma on vähän parempi paikka. Tai sitä kutsutaan sokerivirkistäytymiseksi. Suklaa kohottaa mielialaa. Ja toimii seksin korvikkeena. Ainakin niin sanotaan.
Korjaus// Anteeksi, olen sittenkin juonut huonoa minttukaakaota. Profeel juoma? Joku sellainen kaupasta ostettava tuote mitä saa minttukaakaonakin, ei ollut niin hyvää... Ehkä ravistin liian vähän aikaa tai jotain, mutta mun makuun liian makeaa. Kyllä monikin voi olla liian makeaa jos siinä on pelkkää sokeria.
perjantai 12. syyskuuta 2014
Helvetistä itään kuljetaan
Minua harmittaa, etten muista kaikkia niitä hienoja hetkiä joita on tullut vastaan internetin kanssa. En todella muista kuin muutaman naurukohtauksen, itkemisen jollekin tv-sarjalle. Ja parhaiten muistan hetken jolloin oli kaveri vierellä ja naurettiin yhdessä jollekin. Miksei niitä muista? Eivätkö ne olleetkaan niin tärkeitä, koskettavia tai muistettavia hetkiä kuin luulisi? Onko niitä liikaa? Onko se vain löyhä ajanviete? Eihän kukaan muista harrastuksensa jokaisesta tunnista kaikkea. Muistaako paremmin sen ensimmäisen jalkapallomatsinsa vai ensimmäisen kirjautumisensa jonnekin foorumille. Tai ensimmäisen tutustumisensa Facebookkiin.
Joskus pitäisi irtautua tietokoneestaan ja kännykästään, sammuttaa molemmat ja unohtaa hetkeksi maailma - keskittyen maailmaan ulkona. Jos ei muuta, niin ihan vain olla. Lähteä ulos, ei välttämättä edes ihmisten ilmoille. Yksin. Seikkailemaan. Retken lähimetsään voi muistaa paremmin kuin samanpituisen tunnin tietokoneen ääressä. Kuulostan kamalalta saarnaajalta kun puhun tästä. En haluaisi kuulostaa. Haluan kuulostaa siltä kuin tietäisin miten asia on. En kyllä tiedä. Voin kertoa miltä se tuntuu. Vapaudelta. Se maistuu jäätelöltä jota on ostanut litran ihan vain itselleen. Tee asioita. Tee joskus asioita pelkästään sen takia, että pystyt tekemään. Kaikki eivät pysty siihen.
Mua harmittaa ihan sikana, kun on tullut sanottua jotakin aivan mahtavaa facessa. Suorastaan filosofista, mut se ei oo enää tallessa, sitä asiaa ei enää muista. Se on kadonnut jo aikoja sitten johonkin bittiavaruuteen, keskustelujen taakse. Ei ole ulottuvilla. Se on ikävää. Jotkut asiat pitäisi muistaa. Jotkut asiat pitäisi muistaa joka päivä. Kirjoittaa ylös. Tatuoida ihoon. Toivon, että muistan, enkä koskaan unohda.
Ps. ei tarvitse tehä tilapäivitystä retkestä lähimetsään - pidä jotain ihan vain itselläsi.
Joskus pitäisi irtautua tietokoneestaan ja kännykästään, sammuttaa molemmat ja unohtaa hetkeksi maailma - keskittyen maailmaan ulkona. Jos ei muuta, niin ihan vain olla. Lähteä ulos, ei välttämättä edes ihmisten ilmoille. Yksin. Seikkailemaan. Retken lähimetsään voi muistaa paremmin kuin samanpituisen tunnin tietokoneen ääressä. Kuulostan kamalalta saarnaajalta kun puhun tästä. En haluaisi kuulostaa. Haluan kuulostaa siltä kuin tietäisin miten asia on. En kyllä tiedä. Voin kertoa miltä se tuntuu. Vapaudelta. Se maistuu jäätelöltä jota on ostanut litran ihan vain itselleen. Tee asioita. Tee joskus asioita pelkästään sen takia, että pystyt tekemään. Kaikki eivät pysty siihen.
Mua harmittaa ihan sikana, kun on tullut sanottua jotakin aivan mahtavaa facessa. Suorastaan filosofista, mut se ei oo enää tallessa, sitä asiaa ei enää muista. Se on kadonnut jo aikoja sitten johonkin bittiavaruuteen, keskustelujen taakse. Ei ole ulottuvilla. Se on ikävää. Jotkut asiat pitäisi muistaa. Jotkut asiat pitäisi muistaa joka päivä. Kirjoittaa ylös. Tatuoida ihoon. Toivon, että muistan, enkä koskaan unohda.
Ps. ei tarvitse tehä tilapäivitystä retkestä lähimetsään - pidä jotain ihan vain itselläsi.
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Flirt with me
Oli raikastavaa, kun pitkästä aikaa satoi vettä. Olen tehnyt maatilan töitä aina silloin kun muita töitä ei ole ollut. Onneksi töitä voi tehdä aina edes jossain. Aika kuluu nopeammin, saa vähän palkkaa ja oppii.
Vesisateen alkaessa olin juuri viemässä vettä kasvimaalle. "Ai, ette tarvitse tätä" Se oli mahtavaa. Kunnon sadekuuro, joka piristi luonnon jälleen. Sadekuuron alku, hetki ennen kuuroa, jonka aikana ehtii juuri sopivasti kitkeä rikkaruohot. Karkasin katoksen alle suojaan, enkä ehtinyt kastua täysin vaan juuri sopivasti. Pienesti tavalla, että kesä kuivaa sen minkä kasteleekin. Mieleni teki mieli juosta ruohikolle paljain jaloin ja tanssia sateessa niinkuin joskus pienenä. Tanssia yksin, kenenkään näkemättä, täällä maalla missä vapautta voi koskettaa. Se tuntuu siltä kuin olisit uimassa, mutta ei vastaa lähellekään sitä. Se on puhdistavaa.
Hetkeksi unohdin ikäväni. Seuraava ajatus oli, että oikeastaan tanssimisen sijasta haluaisin suudella häntä, kutittaa häntä sateessa. Puhdistautua hänen kanssaan, ennen sisälle karkaamista. Se oli lämmin kesäsade, mutta hän olisi tehnyt siitä paljon lämpimämmän.
Viime viikko oli mahtava, verenvuodatuksesta(naiset ymmärtävät) huolimatta. Tunteilin. Hieman tunteilen edelleen. Minulla on mahtavia ystäviä, ihana rakas poikaystävä ja elämä on makea. Elän onnellisesti haaveilen pienessä kuplassani.
Vesisateen alkaessa olin juuri viemässä vettä kasvimaalle. "Ai, ette tarvitse tätä" Se oli mahtavaa. Kunnon sadekuuro, joka piristi luonnon jälleen. Sadekuuron alku, hetki ennen kuuroa, jonka aikana ehtii juuri sopivasti kitkeä rikkaruohot. Karkasin katoksen alle suojaan, enkä ehtinyt kastua täysin vaan juuri sopivasti. Pienesti tavalla, että kesä kuivaa sen minkä kasteleekin. Mieleni teki mieli juosta ruohikolle paljain jaloin ja tanssia sateessa niinkuin joskus pienenä. Tanssia yksin, kenenkään näkemättä, täällä maalla missä vapautta voi koskettaa. Se tuntuu siltä kuin olisit uimassa, mutta ei vastaa lähellekään sitä. Se on puhdistavaa.
Hetkeksi unohdin ikäväni. Seuraava ajatus oli, että oikeastaan tanssimisen sijasta haluaisin suudella häntä, kutittaa häntä sateessa. Puhdistautua hänen kanssaan, ennen sisälle karkaamista. Se oli lämmin kesäsade, mutta hän olisi tehnyt siitä paljon lämpimämmän.
Viime viikko oli mahtava, verenvuodatuksesta(naiset ymmärtävät) huolimatta. Tunteilin. Hieman tunteilen edelleen. Minulla on mahtavia ystäviä, ihana rakas poikaystävä ja elämä on makea. Elän onnellisesti haaveilen pienessä kuplassani.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Mau?
“That thing, that moment, when you kiss someone and everything around
you becomes hazy. And the only thing in focus is you and this person and
you realize that that person is the only person that you’re supposed to
kiss for the rest of your life. And for one moment you get this amazing
gift and you want to laugh and you want to cry because you feel so
lucky that you found it and so scared that that it will go away all at
the same time.”
And I want to laugh with you for the rest of your life.
And I want to laugh with you for the rest of your life.
maanantai 30. kesäkuuta 2014
Only you
Niin suuria tunteita. On ihana jakaa elämä jonkun kanssa. Puoli
vuotta kulunut. Päivä päivältä tunteeni kasvavat. Kun hän sanoo sinua
rakkaakseen ja sydämesi jättää lyönnin välistä. Kun et voi tehdä muuta
kuin hymyillä ja katsoa häneen. Haluat saada hänetkin hymyilemään. Olen
vaaleanpunaisessa kuplassa, jossa kaikki on ihanaa.
Jossain pieni ääni muistuttaa. Pelko iskee ja kysymys herää. Miten käy kun putoaa näin korkealta?
Toivottavasti siitä ei koskaan tarvitse ottaa selvää. Päädyn ylös aina uudelleen. Emmekä koskaan päädy liian alas. Tatuoin itseeni sulan ja se pitää minut siellä. Näin kaverini lohdutti minua. Jotenkin sanoin "Sulkasi lennättää sinua" Yksi ainoa sulka. Mutta yksi ainoakin on tarpeeksi.
Parisuhteessa olevat: älkää koskaan päätykö katsomaan romanttista draamaleffaa yksin. Varsinkaan sen nimistä kuin The Vow. Päädytte vain itkemään, vaikka leffaa on kulunut vasta 5 minuuttia ja itkette lopussa ja välissä. Paperia kuluu liikaa ja kukaan ei voi ymmärtää tuskaasi, koska katsot sitä yksin. Eikä se yhtään helpota, että kyisenen teos perustuu tositapahtumiin.
Jos kuitenkin päädytte katsomaan sen niin älkää sen jälkeen menkö ihmisten ilmoille ja sanoko, että katsotte leffaa. Pian et pääse enää netflixiin ja suret jälleen. Minulle ei käynyt näin, mutta niin voisi käydä jollekulle. Katsokaa se illalla, että vaikka teille sen jälkeen heräisikin pelko, niin voitte mennä suoraan nukkumaan ja peittojen alle pakoon kylmältä. Aamulla pelko on poissa ja olet melkein kuin sama vanha sinäsi. Melkein. Se on kuin kauhuleffa jota ei halua nähdä yksin.
Jossain pieni ääni muistuttaa. Pelko iskee ja kysymys herää. Miten käy kun putoaa näin korkealta?
Toivottavasti siitä ei koskaan tarvitse ottaa selvää. Päädyn ylös aina uudelleen. Emmekä koskaan päädy liian alas. Tatuoin itseeni sulan ja se pitää minut siellä. Näin kaverini lohdutti minua. Jotenkin sanoin "Sulkasi lennättää sinua" Yksi ainoa sulka. Mutta yksi ainoakin on tarpeeksi.
Gravity
Don't mean too much to me
I'm who I've got to be
Don't mean too much to me
I'm who I've got to be
My Chemical Romance - Bulletproof heart
(Tuota bändiä on tullut kuunneltua taas vaihteeksi.)
Parisuhteessa olevat: älkää koskaan päätykö katsomaan romanttista draamaleffaa yksin. Varsinkaan sen nimistä kuin The Vow. Päädytte vain itkemään, vaikka leffaa on kulunut vasta 5 minuuttia ja itkette lopussa ja välissä. Paperia kuluu liikaa ja kukaan ei voi ymmärtää tuskaasi, koska katsot sitä yksin. Eikä se yhtään helpota, että kyisenen teos perustuu tositapahtumiin.
Jos kuitenkin päädytte katsomaan sen niin älkää sen jälkeen menkö ihmisten ilmoille ja sanoko, että katsotte leffaa. Pian et pääse enää netflixiin ja suret jälleen. Minulle ei käynyt näin, mutta niin voisi käydä jollekulle. Katsokaa se illalla, että vaikka teille sen jälkeen heräisikin pelko, niin voitte mennä suoraan nukkumaan ja peittojen alle pakoon kylmältä. Aamulla pelko on poissa ja olet melkein kuin sama vanha sinäsi. Melkein. Se on kuin kauhuleffa jota ei halua nähdä yksin.
I see fire
“The marks humans leave are too often scars”
—
John Green
Mun on pakko moittia erään käytöstä ystäväni puolesta. Tämä tuskin auttaa hänen tilannettaan, mutta, ehkä se auttaa muita. Kaverini nimeä en edes mainitse ja tämä ei tosiaan liity mitenkään minuun.
Jos sinulla on joku, joka rakastaa sinua. Hän luottaa sinuun. Hän luottaa sanoihisi. Luottaa sinun olevan oikeassa ja sinun puhuvan totta. Voit olla hänelle koko maailma tai täyttä painajaista. Kehumalla häntä, osoittamalla välittämisesi, saatat pikkuhiljaa nostaa hänen itsetuntoaan. Jos rakastat häntä niin luultavasti teet sen tajuamattasi. Kohottamalla hänen itsetuntoaan tarpeeksi, on hän itsekin taivaissa.
Mutta hauku häntä kerran. Hän on pudonnut.
Ehkä ystäväni entinen tyttöystävä haukkui hänet lyttyyn. Ehkä hänellä edelleen oli samoja tunteita ja hän uskoi eksänsä sanoihin. Älä kuuntele. Älkää jääkö roikkumaan huonoihin suhteisiin hirttoköydellä.
Kiitos ja hei.
torstai 26. kesäkuuta 2014
I love TRE
Viime viikonloppukin oli tosi hyvä. Vähän ylireagoin hyvällä tavalla hetken aikaa, paino sanalla vähän. Hyvällä tavalla, koska se ei ollut raivoa. Se oli surua, joka tuntui hetken tuskalta. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, koska haluan kertoa teille jostain aivan muusta. Haluaisin jälleen kertoa teille rakkaustarinaa, kuinka ihanaa on kun toinen painautuu sinua vasten ja polvesi tuntuvat heikoilta ilman polvivammaa. Tiedät, että jos seisoisit yksin niin polviesi pettäessä lysähtäisit maahan. Ei kuitenkaan saa unohtua tähän toiseen maailmaan, missä kaikki on ihanaa ja kaunista. Se on todellisuutta, vaikka tuntuu sadulta. Se ei ole arkea, vaikka siihen se limittää itsensä. Haluan vain vielä todeta: minulla on alkuhuuma puolen vuoden jälkeenkin ja se itse poikaystävä.
Olen työsuhteessa, ilman töitä. Toki töitä on. Olen tarvittaessa työhön kutsuttava, toisinsanoen odotan kotona, että joku sairastuisi ja pääsisin menemään töihin. Pitemmällä mittakaavalla odotan jo koulun alkamista, että opiskelua saisi eteenpäin. Voisin tietysti jo tehdä opinnäytettä ja olen miettinyt aihetta, mutta en keksi sitä. Mietin, että ideoita tulee kyllä koulun alkaessa, kun saa taas uusia ajatuksia sen myötä.
Tampere. Tuttu kaupunki johon liittyy paljon muistoja, niin hyviä kuin huonojakin. Haluan muuttaa sinne. Siitä on tullut jo päivänselvä asia. Tietysti muutan sinne. Kuinka kauan olenkaan ollut "muuttamassa sinne joskus hamassa tulevaisuudessa". Ironista kyllä, molemmat isosiskoni muuttavat sieltä juuri pois hetkeä ennen kuin minulla on edes mahdollisuus muuttaa sinne. Luultavasti ensin jään hetkeksi Ouluun. Vähän ehkä pakostakin, koska niin on helpompi ja järkevämpi... luultavasti saan koulun kautta töitäkin. Tampereelta tosin löytyisi töitä vielä helpommin.
Luultavasti asumineni Oulussa olisi varsin pintapuolista. En asettuisi aloilleni kovinkaan pahasti. Pitäisin kämppäni tyhjän näköisenä ja
Toinen paikka, mihin voisin muuttaa on Kuopio. Haluaisin vielä nähdä ja kokea sen syvemmin, asukkaana. En tiedä, onko se tosiaan niin kamala paikka kuin monet puhuu. Vai onko se oikeasti niin ihastuttava kuin mielikuvissani koko kaupungista. Jossain vaiheessa olisin muuttanut ennemmin sinne kuin Tampereelle.
On outoa olla melkein aikuinen.Vai olenko jo aikuinen? En. Missä vaiheessa se tulee.
Tässä postauksessa oli kuvatkin tekstiä ja niiin paljo tekstiä. Liikaa. Sorry.
Olen työsuhteessa, ilman töitä. Toki töitä on. Olen tarvittaessa työhön kutsuttava, toisinsanoen odotan kotona, että joku sairastuisi ja pääsisin menemään töihin. Pitemmällä mittakaavalla odotan jo koulun alkamista, että opiskelua saisi eteenpäin. Voisin tietysti jo tehdä opinnäytettä ja olen miettinyt aihetta, mutta en keksi sitä. Mietin, että ideoita tulee kyllä koulun alkaessa, kun saa taas uusia ajatuksia sen myötä.
Tampere. Tuttu kaupunki johon liittyy paljon muistoja, niin hyviä kuin huonojakin. Haluan muuttaa sinne. Siitä on tullut jo päivänselvä asia. Tietysti muutan sinne. Kuinka kauan olenkaan ollut "muuttamassa sinne joskus hamassa tulevaisuudessa". Ironista kyllä, molemmat isosiskoni muuttavat sieltä juuri pois hetkeä ennen kuin minulla on edes mahdollisuus muuttaa sinne. Luultavasti ensin jään hetkeksi Ouluun. Vähän ehkä pakostakin, koska niin on helpompi ja järkevämpi... luultavasti saan koulun kautta töitäkin. Tampereelta tosin löytyisi töitä vielä helpommin.
Luultavasti asumineni Oulussa olisi varsin pintapuolista. En asettuisi aloilleni kovinkaan pahasti. Pitäisin kämppäni tyhjän näköisenä ja
Toinen paikka, mihin voisin muuttaa on Kuopio. Haluaisin vielä nähdä ja kokea sen syvemmin, asukkaana. En tiedä, onko se tosiaan niin kamala paikka kuin monet puhuu. Vai onko se oikeasti niin ihastuttava kuin mielikuvissani koko kaupungista. Jossain vaiheessa olisin muuttanut ennemmin sinne kuin Tampereelle.
On outoa olla melkein aikuinen.Vai olenko jo aikuinen? En. Missä vaiheessa se tulee.
Tässä postauksessa oli kuvatkin tekstiä ja niiin paljo tekstiä. Liikaa. Sorry.
torstai 19. kesäkuuta 2014
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Tuokaa ruokaa, maha huokaa
Tämä viikonloppu oli todella mahtava. Haluaisin kirjoittaa siitä kaiken ylös ja kertoa muillekin, mutta myös pitää kaiken ihan vain itselläni. Ne tunteet, ilmeilyt, naurut, itkut(no pari kertaa itkin onnesta vain), piknikin, kaverit... Tuntuu siltä, että tapahtui niin paljon, vaikka paljon myös vain löhöttiin ja oltiin. En ihmettelisi, vaikka tämä olisi ollut kesän paras viikonloppuni. Paljon ehtii vielä tapahtua, syksy ei ole vielä edes ajatuksissa.
Torstaina ajelin kevarilla jo hyvissä ajoin Oulua kohti. Illalle ja iltapäivälle oli luvattu sadetta, joten lähdin jo päivällä vaikka rakas tuli Ouluun vasta alkuillasta. Puolet matkasta meni sateessa ajaen, mutta loppuosa kuivemmin. Sateessa ajamisessa on oma jännityksensä ja vaivansa - se kun vie paljon enempi voimia. Se oli täysin sen arvoista!
Perjantaina 13. päivänä vain löhöilimme rakkaan kanssa ja katsoimme sarjoja, kävimme kaupassa pelkästään ruuan ostamisen ilosta(ostimme melkein kilon karkkia, piknikille evästä ja kävimme vielä hesestäkin hakemassa ateriat ja smoothiet mukaan). Ette halua tietää paljoko käytimme rahaa ihan vaan mässyyn....
Hey, ruoka yhdistää.
Lauantaina oli kevari-ajelu Limingan suunnalla ja kaveria moikaten. Pääsin pitkästä aikaa pelaamaan pleikkarilla ja pelasin jostain kauhupelistä alun. Robin Hoodiakin alettiin katsomaan, muttei loppuun asti, kun piti jo palata takaisin kotia, syömään jälleen(Koko viikonloppu oli muuten yhtä syömistä, ilmankos se oli niin hyvä, toteaa nimim. kirjoitan nyttenkin blogiin jäätelöä syöden) ja valmistautumaan illan synttärikemuihin: Tuiran ranta + piknikki + kaverit. Piknikillä maha tuli täyteen liiankin nopeasti ja kaverin synttärijuustokakku oli makiaa.
Ajomatkalla mulle iski kauhee hajoaminen, suun auki pitämisestä. "Ihmiset möllöttää suu auki ja näyttää mielettömän typeriltä. Miksi?" Tietysti juuri silloin kun rakkaasi puhuu tästä, niin sulla itellä on sellainen hölmö ilme.... mutta ei siitä sen enempää~
Sieltä kaverin kämpille, josta 11 aikoihin kotiin ja poikakaveri alkaa pelaa ja mä römähdän sängylle kuvitellen "juu alan kohta lukemaan kirjaa.." mut nukahdinkin. Tarkoitus oli vielä puolenyön aikaan syödä(jälleen) ja Sushu herättikin mut sitä varten, mut väsyneenä mumisin tyypilliseen tapaani hiljaa "en jaksa" ja jatkoin uniani. Nukuin kuin tukki kunnes kahdeksalta heräsin ja toinen oli iihan unessa, niin ei sitä raaskinu herättää ja annoin sen nukkua yhteentoista asti. "Menee puoli päivää hukkaan ku nukkuu näin myöhään" Ei se haitannu, oli ihana vaan maata, tuijottaa rakastuneesti (lässynlää) ja kuunnella tuhinaa. Parasta mennä nukkumaan tuon yhden kanssa ja herätä sen viekusta<3 Oli kolme ihanaa päivää & yötä, enkä vaihtaisi niitä mihinkään.
Valitettavasti omia kuvia ei tullut napattua ollenkaan~
Kai sitä joskus pitää niitäkin ottaa.
Torstaina ajelin kevarilla jo hyvissä ajoin Oulua kohti. Illalle ja iltapäivälle oli luvattu sadetta, joten lähdin jo päivällä vaikka rakas tuli Ouluun vasta alkuillasta. Puolet matkasta meni sateessa ajaen, mutta loppuosa kuivemmin. Sateessa ajamisessa on oma jännityksensä ja vaivansa - se kun vie paljon enempi voimia. Se oli täysin sen arvoista!
Perjantaina 13. päivänä vain löhöilimme rakkaan kanssa ja katsoimme sarjoja, kävimme kaupassa pelkästään ruuan ostamisen ilosta(ostimme melkein kilon karkkia, piknikille evästä ja kävimme vielä hesestäkin hakemassa ateriat ja smoothiet mukaan). Ette halua tietää paljoko käytimme rahaa ihan vaan mässyyn....
Hey, ruoka yhdistää.
Lauantaina oli kevari-ajelu Limingan suunnalla ja kaveria moikaten. Pääsin pitkästä aikaa pelaamaan pleikkarilla ja pelasin jostain kauhupelistä alun. Robin Hoodiakin alettiin katsomaan, muttei loppuun asti, kun piti jo palata takaisin kotia, syömään jälleen(Koko viikonloppu oli muuten yhtä syömistä, ilmankos se oli niin hyvä, toteaa nimim. kirjoitan nyttenkin blogiin jäätelöä syöden) ja valmistautumaan illan synttärikemuihin: Tuiran ranta + piknikki + kaverit. Piknikillä maha tuli täyteen liiankin nopeasti ja kaverin synttärijuustokakku oli makiaa.
Ajomatkalla mulle iski kauhee hajoaminen, suun auki pitämisestä. "Ihmiset möllöttää suu auki ja näyttää mielettömän typeriltä. Miksi?" Tietysti juuri silloin kun rakkaasi puhuu tästä, niin sulla itellä on sellainen hölmö ilme.... mutta ei siitä sen enempää~
Sieltä kaverin kämpille, josta 11 aikoihin kotiin ja poikakaveri alkaa pelaa ja mä römähdän sängylle kuvitellen "juu alan kohta lukemaan kirjaa.." mut nukahdinkin. Tarkoitus oli vielä puolenyön aikaan syödä(jälleen) ja Sushu herättikin mut sitä varten, mut väsyneenä mumisin tyypilliseen tapaani hiljaa "en jaksa" ja jatkoin uniani. Nukuin kuin tukki kunnes kahdeksalta heräsin ja toinen oli iihan unessa, niin ei sitä raaskinu herättää ja annoin sen nukkua yhteentoista asti. "Menee puoli päivää hukkaan ku nukkuu näin myöhään" Ei se haitannu, oli ihana vaan maata, tuijottaa rakastuneesti (lässynlää) ja kuunnella tuhinaa. Parasta mennä nukkumaan tuon yhden kanssa ja herätä sen viekusta<3 Oli kolme ihanaa päivää & yötä, enkä vaihtaisi niitä mihinkään.
Valitettavasti omia kuvia ei tullut napattua ollenkaan~
Kai sitä joskus pitää niitäkin ottaa.
maanantai 12. toukokuuta 2014
Moustache!
Euroviisut tuli ja meni. Ranskan kappale oli hauska ja halusin vain jakaa sen teidänkin kanssa(eivät kaikki katsoneet euroviisuja, itsekin kuuntelin joitain kappaleita vain jälkeenpäin ja törmäsin tähän!). Mietin onkohan tämä biisi iskenyt nuorisoon vain pelkästään niihin viiksihulluihin vai molempiin ja hieman useampaankin huumoria omaavaan. Harmi kyllä video ei tee oikeutta laulun huumorille. Se ei ole niin vitsikäs(viiksikäs) mitä se voisi olla... ja viiksejä on liian vähän!
En suinkaan kerran ostanut inkivääriolutta viiksien takia. Siis pullossa oli viikset. Ei siellä sisällä vaan siinä kyljessä. Piirretyt. Ehheh. En harrasta sellaisia. Ostan pelkästään tuttuja ja turvallisia juomia enkä koskaan yritä mitään uutta. Noh. En kadu viiksiolut ostostani, ku se oli hyvää! Maistui juuri ja juuri oluelle, mut se olikin makuolut ja makea, hedelmäinen. Inkiväärinen. En osaa juoma-arvosteluja joten lopetan tähän.
En muuten omista viiksipaitaa, enkä kuulu niihin ihmisiin jotka ovat niihin hulluina. Pitäähän sitä vain joskus yksi viiksipostaus tehdä, eikö?
Quelque chose me manques, mais quoi?
Je veux ci, je veux ça
Quand j’dors, j’fait des rêves en dollars
Tout les jours, j’ai un nouveau costard
.
Chez moi tout est neuf, tout est beau
Le monde pleure derrière mes rideaux
J’m’en fous j’habite au dernier étage
J’connais même pas ma femme de ménage
.
Il y a du cuir, dans ma voiture
L’odeur de mon parfum me rassure
Je n’aime pas montrer mes émotions
à la salle de musculation
.
Je soulève quelques poids et haltères
Mon corps est une machine de guerre
J’ai tout ce qu’on rêverait d’avoir
J’ai peut-être tout c’est vrai mais
.
Moi j’voulais une moustache
Moustache x6
I wanna have a moustache, a moustache,
a moustache, quiera un bigote
.
Refrain:
Je veux ci je veux ça
Il y en a jamais assez pour moi
C’est comme ci c’est comme ça
Il y a toujours un truc que j’ai pas
[x2] .
Je veux ci je veux ça
C’est comme ci c’est comme ça
Je veux ci je veux ça
C’est comme ci c’est comme ça
Il y a toujours un truc que j’ai pas
.
Alors j’en rajoute encore
Des tonnes de choses derrière mes placards
J’ai des amis quand même
Et même j’ai des amis qui m’aiment
.
J’me dis j’ai tout pour plaire
J’ai tout pour, j’ai le monde à mes pieds
C’est fou
J’ai tout ce qu’on rêverait d’avoir
J’ai peut-être tout c’est vrai mais
.
Moi j’voulais une moustache
Moustache x6
I wanna have a moustache, a moustache,
a moustache, quiera un bigote
(Refrain)
J’pourrais tout laisser
Tout donner
Pour une moustache
J’ai peut-être tout c’est vrai
Mais pas ce que je voulais
(Refrain)
I miss something, but what?
I want this, I want that
When I sleep, I dream of dollars
Everyday I have a new suit
.
With me everything is new, everything is beautiful
The world weeps behind my curtains
I do not care I live on the top floor
I do not even know my housekeeper
.
There’s leather in my car
The smell of my fragrance reassures me
I don’t like showing my emotions
At the gym
.
I lift some weights
My body is a war machine
I have everything you dream to have
I may be all that is true but
.
I want a moustache
Moustache x6
I wanna have a moustache, a moustache,
a moustache, want a moustache
.
Chorus:
I want this, I want that
There’s never enough for me
It’s like this, it’s like that
There is always something I don’t have
[x2] .
I want this, I want that
It’s like this, it’s like that
I want this, I want that
It’s like this, it’s like that
There is always something I don’t have
.
So I still add
Tonnes of things behind my closet
I have friends still
And I even have friends who love me
.
I tell myself I have it all
I have everything, I have the world at my feet
This is crazy
I have everything you dream you have
I may be all that is true but
.
I want a moustache
Moustache x6
I wanna have a moustache, a moustache,
a moustache, want a moustache
.
(Chorus)
.
I’d leave everything
Give it all
For a moustache
I may be all that is true
But this is not what I wanted
.
(Chorus)
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Hey beibi tästä mä tykkään tänne mä jään
Kummilasta(ja no toistakin siskonpoikaa) miettien tämä video...<3 niillä on molemmilla ihan mahtavat äidit, jotka varmasti rakastavat perhettään. Voin vain kuvitella kun noi pojat kasvaa isommiksi vekaroiksi ja keksivät ties mitä.
Ja otsikko onkin ihan eripäästä, mutta sekin soi tänä iltana päässä. Murr. :D
Tein tänään facen haasteen 10 koskettavaa biisiä, joista jäi (liian) moni pois... Tietysti lisää saisi muistaessa, mutta ei ne vamaan niin paljo oo koskettanutkaan, kun niitä ei heti muista. Tässäpä ne kymmenen ja pari muuta:
Mayday parade - Hold onto me
mansesteri - kertakäyttörakkaus
Mayday Parade - Memory
Skillet - The last night
Hyvää yötä ja huomenta - Don huonot
Coldplay - Fix you
Jarkko martikainen - Valssi tanssitaidottomille
Sara Ramirez - The story
Alex g - 4 A.m
Helio - To write love on her arms
Disney's Hercules - I won't say I'm in love
Dingo - Tuhkimotarina
Good Charlotte - I don't wanna be in love
Uniklubi - Näiden tähtien alla
Ja otsikko onkin ihan eripäästä, mutta sekin soi tänä iltana päässä. Murr. :D
Tein tänään facen haasteen 10 koskettavaa biisiä, joista jäi (liian) moni pois... Tietysti lisää saisi muistaessa, mutta ei ne vamaan niin paljo oo koskettanutkaan, kun niitä ei heti muista. Tässäpä ne kymmenen ja pari muuta:
Mayday parade - Hold onto me
mansesteri - kertakäyttörakkaus
Mayday Parade - Memory
Skillet - The last night
Hyvää yötä ja huomenta - Don huonot
Coldplay - Fix you
Jarkko martikainen - Valssi tanssitaidottomille
Sara Ramirez - The story
Alex g - 4 A.m
Helio - To write love on her arms
Disney's Hercules - I won't say I'm in love
Dingo - Tuhkimotarina
Good Charlotte - I don't wanna be in love
Uniklubi - Näiden tähtien alla
perjantai 4. huhtikuuta 2014
B
Jeijei, sain viimeinkin autokortin viime tiistaina. B-kortti. Wouw. Sen jälkeen kun kävelin kortti taskussa pois autokoululta fiilis oli 10cm korkojen verran aikuisempi. Se tuntui isommalta harppaukselta kuin täysi-ikäisyys. Sen päivän olin taivaissa ja seuraavan yön työvuorossa olin edelleen pää pilvissä. Pääsin ajelemaan työpaikan autoilla. Tottakai se oli mahtavaa. Luulen, että kunhan saan oikean muoviläpyskän paperisen tilalle niin tää fiilis tulee hetkellisesti takaisin. Wouw.
Nyt kun olen hehkuttanut teille kortista, voin kertoa varautuneeni autokuumeeseen. Ei, mulla ei vielä ole autokuumetta, mutta varmasti kohta on. Haluan omalta tuntuvan auton. Auton jota voin sanoa omaksi ja joka tuntuu omalta kun sillä ajelee. Ei mulla vielä sitä kuumetta oo, mutta... no olen katellut volvoja. Ne vain pistää liikenteessä silmään, on aina pistänyt eikä se varmaan siitä koskaan muutu. Porukoiden auto ja siskojenkin autot ovat kaikki volvoja ja hienoja ja uaaaah. Ai miten niin olen volvonaisia?
Työharjoittelu on mennyt hyvin ja kivasti ja oon oppinut paljon. Mutta ei siitä sen enempää.
"Tervetuloa aikuiselämään" on jo kuultu pariin kertaan. Se on hirmuisen outoa! Mihin se kaikki aika katosi? Ei ole enää kotiintuloaikoja? Oikeasti? Ei ollenkaan? Haloo! Niinjjoo nää Kelan paperit... AI MITÄ, näin paljo rahaa ja kaikki mun vastuulla? (Siis jos olet lomittanut ja saanut palkan... kyllä se säästyy. joskus.) Ja tein pienen tilauksen Varustelekaan.
Ja sitten on vielä rakas<3 Sain Teemulta(+hänen perheeltä) 18-onnittelukortiksi sellaisen jossa on "Huomio" kyltti ja "18" nopeusrajoituskyltti ja "Alueella kameravalvonta" kyltti. Täysin mulle sopiva kortti! Outoa, miten sitä on löytänyt tuollaisen ihmeellisen otuksen. Tää mun "alkuhuuma" ei oo vähentynyt ollenkaan, eikä loppua näy... Anteeksi kaverit, kun puhun hänestä vähän liikaa ja vähän liian usein.
I fit you better than your favorite sweater,
You know, that love is mean, love hurts
You still remember that day we met in December, oh baby
I will love you 'til the end of time
I would wait a million years
Promise you'll remember that you're mine
Baby can you see through the tears?
Love you more, than those bitches before
Say you'll remember, say you'll remember,
Baby oh
I will love you 'til the end of time
Nyt kun olen hehkuttanut teille kortista, voin kertoa varautuneeni autokuumeeseen. Ei, mulla ei vielä ole autokuumetta, mutta varmasti kohta on. Haluan omalta tuntuvan auton. Auton jota voin sanoa omaksi ja joka tuntuu omalta kun sillä ajelee. Ei mulla vielä sitä kuumetta oo, mutta... no olen katellut volvoja. Ne vain pistää liikenteessä silmään, on aina pistänyt eikä se varmaan siitä koskaan muutu. Porukoiden auto ja siskojenkin autot ovat kaikki volvoja ja hienoja ja uaaaah. Ai miten niin olen volvonaisia?
Työharjoittelu on mennyt hyvin ja kivasti ja oon oppinut paljon. Mutta ei siitä sen enempää.
"Tervetuloa aikuiselämään" on jo kuultu pariin kertaan. Se on hirmuisen outoa! Mihin se kaikki aika katosi? Ei ole enää kotiintuloaikoja? Oikeasti? Ei ollenkaan? Haloo! Niinjjoo nää Kelan paperit... AI MITÄ, näin paljo rahaa ja kaikki mun vastuulla? (Siis jos olet lomittanut ja saanut palkan... kyllä se säästyy. joskus.) Ja tein pienen tilauksen Varustelekaan.
Ja sitten on vielä rakas<3 Sain Teemulta(+hänen perheeltä) 18-onnittelukortiksi sellaisen jossa on "Huomio" kyltti ja "18" nopeusrajoituskyltti ja "Alueella kameravalvonta" kyltti. Täysin mulle sopiva kortti! Outoa, miten sitä on löytänyt tuollaisen ihmeellisen otuksen. Tää mun "alkuhuuma" ei oo vähentynyt ollenkaan, eikä loppua näy... Anteeksi kaverit, kun puhun hänestä vähän liikaa ja vähän liian usein.
I fit you better than your favorite sweater,
You know, that love is mean, love hurts
You still remember that day we met in December, oh baby
I will love you 'til the end of time
I would wait a million years
Promise you'll remember that you're mine
Baby can you see through the tears?
Love you more, than those bitches before
Say you'll remember, say you'll remember,
Baby oh
I will love you 'til the end of time
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Surrender the night
Tän hetkinen taustakuvani^ tossa ylhäällä. Tumblrista nappasin(kuten kaikki aiemmatkin...). Kyseinen kuva, koska oon viime aikoina, tai no viimesen parin kuukauden aikana... aina silloin tällöin nähnyt unia maailmanlopusta. Ja en tajua miksen nähnyt niitä silloin kun oli 12.12.12. En nähnyt unia, mutta vannoin rakkauttani, vaikken pelännyt kyseistä päivää. Miksi näen niitä nyt, kun ei ole mitään syytä. En ole viime aikoina kattonut maailmanloppuelokuvia. En ole pitkästä aikaan katsonut... ehkä se on syy? Olisi taas aika kattoa kunnon maailmanloppuleffa. Katastroofista.
Pöydällä on pinaattipestopastan ohje. Mietin tarkoittaako se pastaa pinaattipestossa vai pinaattipastaa pestossa. Niillä on eroa, mutta molempia voi sanoa pinaattipestopastaksi. Luulisin. En tiedä. Rakas osaisi valaista mua, mutta en jaksa kysyä ja aihe on niin turhanpäivänen, mutta mulla tais jäädä aivot narikkaan, koska tää juttu jäi päähän ja se selvästi vaivaa mua. Jos pyytäisin sitä joskus tekemään mulle pinaattipestopastaa, tekisiköhän se sitä joskus, vai sanoisiko mjeeh tee ite, vai nauraisiko ja kysyisi mistä sain sen päähäni. Vai tapahtuisikohan nuo kaikki mainitut. Mua ei alunperin kiinnostanut syödä mitään pinaattipestopastaa, en ollut koko ohjeesta ees kiinnostunut, mut nyt haluankin sitä. Pesto on tosi hyvää. Varsinkin vihreä pesto. Isosisko tekee joskus ite pestoa, se on vaan niin hyvää. Pahus, haluan lohipastaa.
Mun hiihtoloma meni mukavasti, oli autokoulua usein ja viime viikonloppu rakkaan luona. Sain lomalla jo parit synttärilahjatkin, kirjan ja korviksia. Kirjaa en ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta no toiset korviksista käytössä tälläkin hetkellä ~
Viime viikonloppu "sen yhen" kanssa oli <3____<3 wouw. voisin ihkuttaa tähän kaikkea mukavaa mut... no sanotaan että Scary Movie 5 oli ihan hauska kavereiden kans leffaillassa. Jo nähdyt Frozen ja Brave olivat ihania molemmat, mut vielä ihanempia rakkaan kainalossa. :'3 varsinki Frozen, pidän siitä hirmuisesti ja ollu mietinnässä että pittää joskus kattoa sen kullan kainalossa tai jotenki ees sen kanssa sitte netflixin ja skypen välityksellä. Sitten se yllättää mut ja aletaan spontaanisti sitä kattomaan.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Koti on se missä on ruokaa
Protukoulutus kakkonen sujui hyvin. Vaikka lauantai päivänä olikin vähän kuumeinen olo, selvisin hyvin koko viikonlopun. Tällä kertaa en edes valvonut yöllä myöhään, vaan itseasiassa olin kai niitä jotka nukku kauiten. Nukahdin nopeasti. Kännykästä loppu akku, eikä mulla ollu laturia tietenkään mukana, joten olin samalla myös koko vklp ilman kännykkää. Se on mahdollista. En kuollut. En saannut vieroitusoireita. Selvisin. Koko viikonlopun. Enemmänkin siskolla ja äidillä oli hätä kun musta ei kuulunutkaan mitään. Kävelin päälle viis kilsaa huoltoasemalta kotia. Ja kun olin siinä vaiheessa(ennen viiden kilsan lenkkiä) kuitenki ollut jo kuus tuntia syömättä, niin vähän oli nälkä kun pääsin kotia... mutta kotona olikin lihamureketta<3 nommoms.
Se viiden kilometrin lenkki oli todella syvällinen. Vois jopa sanoa valaiseva. Mikä ei yllätä, koska protukoulutuksen jälkeen et voi odottaa lenkiltä muuta kuin syvällisiä mietteitä. Yritit juosta kui lujaa tahansa, niin seuraavalla lenkillä ajatukset ovat korkealentoisia. Kuitenkin kävelin siis kotiin. Tajusin kesken lenkin, että ei hitto. Missä mä kävelen. Ei tunnu yhtään siltä kuin olisin menossa kotiin. Menen paikkaan, jossa on mun oma koira, perhettä, jääkaappi, ruokaa... En voi sanoo "mun sänky", koska sänky ei tunnu enää omalta. Se vaihtuu jatkuvasti, nukun siellä täällä.... tai no. Nukuin joululoman sohvalla. Ei valittamista, se oli loistava sohva nukkua. Kuitenkin menen paikkaan, jossa on rakkaat asiat, talo ja hieman lisää asioita.
Samalla valaisun sysäyksellä tajusin myös, etten koe enää olevani yppäriläinen. Niinkuin oikeasti. Yppäriläinen. Ei se enää sovi mulle. Ikäänkuin olisin kasvanut siitä yli, vaikken todellakaan ole, enemmänkin mennyt ali. En sovi enää yppäriläiseksi. Kun joku kysyy missä sä asut, vastaan "Pyhäjoella, mut se ei oo ihan niin yksinkertasta".... ja selitän päälle ne kuinka asun viikot asuntolassa ja Oulussakin tulee oleskeltua aika paljon. Vastaan Pyhäjoella, koska kukaan ei tiedä Yppäriä, ja vähän useampi tietää kuitenki Pyhäjoen.
Toisaalta en todellakaan ole myöskään Liminkalainen. Kaukana siitä. Limingassa seikkaillessa mulla oli tosi kauan sellainen olo kuin olisi turisti. Alitajunnassa on aina lausahdus "No mä nyt oon vaan käymässä täällä" ja tein viikon ruokaostoksia ties kuinka monennetta kertaa siinä samassa kaupassa. Ei Liminka, asuntolasta puhumattakaan, oo koskaan ollut mulle mikään koti. Kämppikselle voi ihan hyvin sanoo "Mennään kämpille" joo, "mennään kotia" eiii..... En oo koskaan kotiutunut asuntolaan taikka asettunut taloksi. En oo yrittänyt saada sitä näyttämään kodikkaalta, joten siltä se ei myöskään näytä. Se näyttää aina siltä kuin tästä vois pakata kaiken parissa minsassa ja lähtä kävelee. Kertooko se jotain musta?
Ainoo kodikas asia siellä on varmaan ollut mun kirjat, mun lempikirjakin on siellä. Ei edes siksi, että lukisin sitä paljonkin, mutta se vain tekee siitä tilasta heti paremman, kun siellä on edes yks tai muutama hyvä kirja. Muut kirjat pöydällä onkin sitten kirjaston omaisuutta.
Hey, sain mä sillä lenkillä kuitenkin myös jonkinlaisen lopputuloksen. I guess, home is where your heart is. So mine is miles and miles away, and I'm waiting him to come back.<3
Tosin. Eiköhän se mun yppäriläinen olo tule taas takaisin kun työharjottelun alkaessa saa asua kotona ja sitten vielä kesän... woouw. :3
Se viiden kilometrin lenkki oli todella syvällinen. Vois jopa sanoa valaiseva. Mikä ei yllätä, koska protukoulutuksen jälkeen et voi odottaa lenkiltä muuta kuin syvällisiä mietteitä. Yritit juosta kui lujaa tahansa, niin seuraavalla lenkillä ajatukset ovat korkealentoisia. Kuitenkin kävelin siis kotiin. Tajusin kesken lenkin, että ei hitto. Missä mä kävelen. Ei tunnu yhtään siltä kuin olisin menossa kotiin. Menen paikkaan, jossa on mun oma koira, perhettä, jääkaappi, ruokaa... En voi sanoo "mun sänky", koska sänky ei tunnu enää omalta. Se vaihtuu jatkuvasti, nukun siellä täällä.... tai no. Nukuin joululoman sohvalla. Ei valittamista, se oli loistava sohva nukkua. Kuitenkin menen paikkaan, jossa on rakkaat asiat, talo ja hieman lisää asioita.
Samalla valaisun sysäyksellä tajusin myös, etten koe enää olevani yppäriläinen. Niinkuin oikeasti. Yppäriläinen. Ei se enää sovi mulle. Ikäänkuin olisin kasvanut siitä yli, vaikken todellakaan ole, enemmänkin mennyt ali. En sovi enää yppäriläiseksi. Kun joku kysyy missä sä asut, vastaan "Pyhäjoella, mut se ei oo ihan niin yksinkertasta".... ja selitän päälle ne kuinka asun viikot asuntolassa ja Oulussakin tulee oleskeltua aika paljon. Vastaan Pyhäjoella, koska kukaan ei tiedä Yppäriä, ja vähän useampi tietää kuitenki Pyhäjoen.
Toisaalta en todellakaan ole myöskään Liminkalainen. Kaukana siitä. Limingassa seikkaillessa mulla oli tosi kauan sellainen olo kuin olisi turisti. Alitajunnassa on aina lausahdus "No mä nyt oon vaan käymässä täällä" ja tein viikon ruokaostoksia ties kuinka monennetta kertaa siinä samassa kaupassa. Ei Liminka, asuntolasta puhumattakaan, oo koskaan ollut mulle mikään koti. Kämppikselle voi ihan hyvin sanoo "Mennään kämpille" joo, "mennään kotia" eiii..... En oo koskaan kotiutunut asuntolaan taikka asettunut taloksi. En oo yrittänyt saada sitä näyttämään kodikkaalta, joten siltä se ei myöskään näytä. Se näyttää aina siltä kuin tästä vois pakata kaiken parissa minsassa ja lähtä kävelee. Kertooko se jotain musta?
Ainoo kodikas asia siellä on varmaan ollut mun kirjat, mun lempikirjakin on siellä. Ei edes siksi, että lukisin sitä paljonkin, mutta se vain tekee siitä tilasta heti paremman, kun siellä on edes yks tai muutama hyvä kirja. Muut kirjat pöydällä onkin sitten kirjaston omaisuutta.
Hey, sain mä sillä lenkillä kuitenkin myös jonkinlaisen lopputuloksen. I guess, home is where your heart is. So mine is miles and miles away, and I'm waiting him to come back.<3
Tosin. Eiköhän se mun yppäriläinen olo tule taas takaisin kun työharjottelun alkaessa saa asua kotona ja sitten vielä kesän... woouw. :3
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
I'll hold you in my heart
Oletko kiinnostunut ihmisistä?
Toisinaan. Eri tavalla kuin muut. Mua ei kiinnosta, onko naapuri ajanut ruohonsa vai ei tai kuinka monesti kesässä se sen tekee. Mua ei kiinnosta, onko joku suosittu saanut ylinopeuden ajamisesta sakon. Miten toinen käyttää palkkansa, kuinka hienon auton se ostaa. En edes halua tietää. Enemmän mua kiinnostaa, minkä värisen auton se ostaa, yksityiskohdat. Miksi se valitsi sen merkin? Ei ulkoinen asia, vaan ihmisen mieli. Ei hinta, vaan ajatus. Erityisesti jos se on tuttu.
En edelleenkään ole kiinnostunut julkkisten ajatuksista. Vaan läheisteni. Voiko se niin hyvin, että jaksaa leikata ruohonsa itse? Jos ei, niin voinko ajaa nurmikon sen puolesta? Leipoa sille jotain? Käydä kylässä? Olen persoona, joka lupaa kaikille olevansa vain yhden soiton päässä. Tavoitettavissa yölläkin, jos hätä tulee. Ettei pidä pelätä soittaa ja jutella.
Mainitsin aiemmin, että yksityiskohdat. Kun todella haluan tutustua johonkuhun, haluan tietää tämän pienimmätkin tavat. Miltä sen halaus tuntuu? Miten se polttaa röökinsä tai miltä sen kävely kuullostaa portaikossa? Haluan tunnistaa sen jalat miljoonien toisten jalkojen joukosta. Jos näkisin vain jalat, tunnistaisin hänet varmasti. Sama juttu käsien kanssa. Korvien. Ei se mikään fetissi ole, mielenkiinto vain. Halu oppia tuntemaan joku, ei siihen tapaan kuinka paljon kalliimpi auto sillä on, vaan miksi se on valinnut sen. Syvemmin. Vastaus voi toki olla se "oli kallein mihin mulla oli varaa" tai luontevasti "oli mukavin ajaa" yhtäkaikki, kullakin on oma syynsä.
Toisinaan. Eri tavalla kuin muut. Mua ei kiinnosta, onko naapuri ajanut ruohonsa vai ei tai kuinka monesti kesässä se sen tekee. Mua ei kiinnosta, onko joku suosittu saanut ylinopeuden ajamisesta sakon. Miten toinen käyttää palkkansa, kuinka hienon auton se ostaa. En edes halua tietää. Enemmän mua kiinnostaa, minkä värisen auton se ostaa, yksityiskohdat. Miksi se valitsi sen merkin? Ei ulkoinen asia, vaan ihmisen mieli. Ei hinta, vaan ajatus. Erityisesti jos se on tuttu.
A person you can tell your whole life to is a person worth spending a life with.
En edelleenkään ole kiinnostunut julkkisten ajatuksista. Vaan läheisteni. Voiko se niin hyvin, että jaksaa leikata ruohonsa itse? Jos ei, niin voinko ajaa nurmikon sen puolesta? Leipoa sille jotain? Käydä kylässä? Olen persoona, joka lupaa kaikille olevansa vain yhden soiton päässä. Tavoitettavissa yölläkin, jos hätä tulee. Ettei pidä pelätä soittaa ja jutella.
“I would like to travel the world with you twice.
Once, to see the world
Twice, to see the way you see the world”
Twice, to see the way you see the world”
Mainitsin aiemmin, että yksityiskohdat. Kun todella haluan tutustua johonkuhun, haluan tietää tämän pienimmätkin tavat. Miltä sen halaus tuntuu? Miten se polttaa röökinsä tai miltä sen kävely kuullostaa portaikossa? Haluan tunnistaa sen jalat miljoonien toisten jalkojen joukosta. Jos näkisin vain jalat, tunnistaisin hänet varmasti. Sama juttu käsien kanssa. Korvien. Ei se mikään fetissi ole, mielenkiinto vain. Halu oppia tuntemaan joku, ei siihen tapaan kuinka paljon kalliimpi auto sillä on, vaan miksi se on valinnut sen. Syvemmin. Vastaus voi toki olla se "oli kallein mihin mulla oli varaa" tai luontevasti "oli mukavin ajaa" yhtäkaikki, kullakin on oma syynsä.
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
the scientist
Tänä viikonloppuna oli Super1 Protukoulutus. En tuntenut ketään entuudestaan ja en oikein tiennyt mitä odottaa siitä. Se kuitenkin yllättyi tosi mukavasti. Viikonloppu oli rento, tutustuimme toisiimme ja meillä todellakin oli uteliasta pohdintaa. Enemmän tai vähemmän syvällisiä hetkiä. Eikä yöllä valvominen haitannut menoa yhtään. Nukuin kuusi tuntia, mutta oon ollut liiankin pirteä tänään. Aamukahvi oli aivan ihanaa jälleen kerran. Ja puuro oli hyvää. Protun ruuat on aina niin hyviä, hey kokit te ootte loistavia<3
Ainut vaan, että kauheet paineet ku siellä oli rekry tyypit kattomassa millainen oot ja sopisitko tiimiin tänä vuonna. Nooouuh. No ei ne paineet nyt niin isot ollut. Pärjäs. Tai keskustelunvetoharjoitus meni hyvin jne. Ehkä osaan nyt antaa paremmin palautettakin ihmisille. Eilen illalla kaikki ajatukset vain pyöri päässä ja niitä saannut oikein mitenkään järjesteltyä, mutta kaippa ne nyt on vähän paremmin järjestyksessä. Oli ihan opettavainen viikonloppu. Miten se olikaan; "En pidä opiskelusta, pidän oppimisesta" Ja tässä oli just sitä oikeaa mukavaa meininkiä. Super2, eli kakkoskoulutus on maaliskuun lopulla. Kuuden viikon päästä lisää ~
Kaverin kanssa ollaan vitsailtu, kun se on menossa tänä kesänä leirille leiriläisenä ja minä apparina, niin mennään vielä samalle leirillekin kuitenkin. Toisaalta tietysti toivon kaverini takia, että näin ei käy, koska leiristä saa paljon paremmin irti jos sinne menee yksin, ilman kavereita. Kuitenkin ihmisiin tutustuu ihan erilailla kun ei oo kaverin kainalossa, jotakuta jonka kanssa sulla on jo omat inside jutut. Ainakin oma leiri oli paras just siksi, kun kaikki upouusia ja WOUW se kun yhden viikon jälkeen kaikki on jo ihan märymäry tulee ikävä. Tiivis porukka.
Jos kiinnostuit niin www.protu.fi
Kauhea ikävä koiraa... <3 huomenna pukkaa kolmatta viikkoa ilman tätä otusta... + tuska kun kuulee puhelimesta, että silläkin on ikävä ja etsii mua saamatta vainua.
Ainut vaan, että kauheet paineet ku siellä oli rekry tyypit kattomassa millainen oot ja sopisitko tiimiin tänä vuonna. Nooouuh. No ei ne paineet nyt niin isot ollut. Pärjäs. Tai keskustelunvetoharjoitus meni hyvin jne. Ehkä osaan nyt antaa paremmin palautettakin ihmisille. Eilen illalla kaikki ajatukset vain pyöri päässä ja niitä saannut oikein mitenkään järjesteltyä, mutta kaippa ne nyt on vähän paremmin järjestyksessä. Oli ihan opettavainen viikonloppu. Miten se olikaan; "En pidä opiskelusta, pidän oppimisesta" Ja tässä oli just sitä oikeaa mukavaa meininkiä. Super2, eli kakkoskoulutus on maaliskuun lopulla. Kuuden viikon päästä lisää ~
Kaverin kanssa ollaan vitsailtu, kun se on menossa tänä kesänä leirille leiriläisenä ja minä apparina, niin mennään vielä samalle leirillekin kuitenkin. Toisaalta tietysti toivon kaverini takia, että näin ei käy, koska leiristä saa paljon paremmin irti jos sinne menee yksin, ilman kavereita. Kuitenkin ihmisiin tutustuu ihan erilailla kun ei oo kaverin kainalossa, jotakuta jonka kanssa sulla on jo omat inside jutut. Ainakin oma leiri oli paras just siksi, kun kaikki upouusia ja WOUW se kun yhden viikon jälkeen kaikki on jo ihan märymäry tulee ikävä. Tiivis porukka.
Jos kiinnostuit niin www.protu.fi
Kauhea ikävä koiraa... <3 huomenna pukkaa kolmatta viikkoa ilman tätä otusta... + tuska kun kuulee puhelimesta, että silläkin on ikävä ja etsii mua saamatta vainua.
perjantai 24. tammikuuta 2014
Unelmaa
Oon sellainen ihminen, joka rakastaisi jos olisi omakotitalo, pari
kakaraa ja rakkia jaloissa pyörimässä. Kumppani, joka ymmärtäisi
ajoittaisi spontaaneja päätöksiäni päästä ajelulle toiselle puolelle
Suomea tai hypätä järveen uimaan vaatteet päällä. Tai keskellä yötä
leipomista. Puolivakavia lauseitani, jotka päätyvät todeksi. Jos voisin
tehdä näitä, olla vähän vapaa vastuusta, se olisi loistavaa. Vaikka
tuskin se olisi mitään isoa ja valtavaa vapautta, en osaisi kunnolla
jättää mahdollisia lapsia tai koiria toisille hoitoon. Asuisin syrjemmässä, poissa
kaupungin valoista, pimeässä, missä tähdet näkyisi ja kuu valaisisi.
Maalla, kuten nyt on kotona. Mutta en tiedä, onko se se unelma, jonka todella haluan. Ehkä osa siitä, mutta en tiedä, miten saisin sen todellisuuteen kuten haluan.
Haluaisin myös asua ulkomailla. Se on vain niin pelottava ja iso ajatus, vaikka toisaalta niin aaah unelma. Ristiriitainen unelma.
Tai asua keskustassa(Tampereen). Missä tapahtuu ja sattuu. Kaikki on lähellä. Se olisi niin outoa. En oo koskaan asunut keskustassa, toisaalta haluaisin... toisaalta en todellakaan. Pääsisinkö koskaan olemaan yksin? Pois? Hiljaisuuteen?
En tiedä, onko se kokeilemisen arvoista.
Haluan moottoripyörän. Ja ajella sitä kesällä. Se on niin mahdollinen haave, että voiko sitä unelmaksi sanoakaan. Se on kuitenkin niin iso juttu omalla tavallaan. Kesän kohokohtia. Se tunne kun ajat auringonlaskuun. Sinä ja pyörä. Oon elämäni isoimman vapauden kokenut niin ja ei hitto, sitä tunnetta ei voita mikään. Haluan sitä. Se on unelmaa. Ajaa tuhansia kilometrejä viikossa. Kun Suomi ei riitä.
Vaeltaa Lapissa, Sveitsissä, tarkemmin sanottuna alpeilla, tai USAssa, appalakeilla. Rakastan vaellusta. Haluaisin haastaa itseni ja lähtä puolen vuoden vaellukselle. Tai edes kuukauden. Parin. Tosin ensin jos aloittaisi viikolla...
Ja mulla on paljon unelmia. Ja yksi isoimmista oli/on oma kumppani ja rakkaus. En tiedä voiko niin sanoa, että oon parisuhde ihminen mutta... hitot kai niin voi sanoa. Oon ihminen, joka sopii suhteeseen. Luottaessa teen mitä vain toisen puolesta ja tottakai mua on käytetty hyväksi ja muuta sen takia. Silti haluan uskoa ja toivoa että vielä on mahdollista löytää joku jonka kanssa pelaa pitemmän aikaa. tai olla jonkun sellaisen kanssa<3 ja voisin höpöttää tästä kuinka kauan. En aiheesta minkälainen olisi unelmakumppanini, koska sitä en oo oikein koskaan osannut kertoa. Oon vaan mennyt tunteideni mukana, vähän unohtunu aatella, kuinka järkevään suhteeseen hyppään. Paras on sellainen joka sietää mua sinä hetkenä. Se on tarpeeksi. Jolle saan antaa rakkauteni. Suhde joka kestää pitkään. Ja tällä hetkellä olenkin onnellisesti varattuna asdfghjklöä :DD
Ugh, oon puhunut tai no kirjoittanut taas vaihteeksi romaanin~
Haluaisin myös asua ulkomailla. Se on vain niin pelottava ja iso ajatus, vaikka toisaalta niin aaah unelma. Ristiriitainen unelma.
Tai asua keskustassa(Tampereen). Missä tapahtuu ja sattuu. Kaikki on lähellä. Se olisi niin outoa. En oo koskaan asunut keskustassa, toisaalta haluaisin... toisaalta en todellakaan. Pääsisinkö koskaan olemaan yksin? Pois? Hiljaisuuteen?
En tiedä, onko se kokeilemisen arvoista.
Haluan moottoripyörän. Ja ajella sitä kesällä. Se on niin mahdollinen haave, että voiko sitä unelmaksi sanoakaan. Se on kuitenkin niin iso juttu omalla tavallaan. Kesän kohokohtia. Se tunne kun ajat auringonlaskuun. Sinä ja pyörä. Oon elämäni isoimman vapauden kokenut niin ja ei hitto, sitä tunnetta ei voita mikään. Haluan sitä. Se on unelmaa. Ajaa tuhansia kilometrejä viikossa. Kun Suomi ei riitä.
Vaeltaa Lapissa, Sveitsissä, tarkemmin sanottuna alpeilla, tai USAssa, appalakeilla. Rakastan vaellusta. Haluaisin haastaa itseni ja lähtä puolen vuoden vaellukselle. Tai edes kuukauden. Parin. Tosin ensin jos aloittaisi viikolla...
Ja mulla on paljon unelmia. Ja yksi isoimmista oli/on oma kumppani ja rakkaus. En tiedä voiko niin sanoa, että oon parisuhde ihminen mutta... hitot kai niin voi sanoa. Oon ihminen, joka sopii suhteeseen. Luottaessa teen mitä vain toisen puolesta ja tottakai mua on käytetty hyväksi ja muuta sen takia. Silti haluan uskoa ja toivoa että vielä on mahdollista löytää joku jonka kanssa pelaa pitemmän aikaa. tai olla jonkun sellaisen kanssa<3 ja voisin höpöttää tästä kuinka kauan. En aiheesta minkälainen olisi unelmakumppanini, koska sitä en oo oikein koskaan osannut kertoa. Oon vaan mennyt tunteideni mukana, vähän unohtunu aatella, kuinka järkevään suhteeseen hyppään. Paras on sellainen joka sietää mua sinä hetkenä. Se on tarpeeksi. Jolle saan antaa rakkauteni. Suhde joka kestää pitkään. Ja tällä hetkellä olenkin onnellisesti varattuna asdfghjklöä :DD
Ugh, oon puhunut tai no kirjoittanut taas vaihteeksi romaanin~
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Pidä hauskaa!
Tätä vuotta on kulunut 19 päivää. "Page 19 of 365" Niistä neljätoista Teemu on ollut palveluksessa(ja ei en ala pitämään mitään inttileskiblogia!) ja tämän viikonlopun saimme jälleen nähdä. Oli ihan mahtava viikonloppu vaikkei paljon muuta tehty kuin katsottu Supernaturalia ja Doctor Whota.(Hän Supernaturalia ja mä Doctoria, koska toinen on nähny toisen ja toinen toisen no niin... heeh. ihania sarjoja.) Viikonloppu meni mukavasti vaikkei mitään sen erityistä tehtykään. Kamalinta viime viikossaa oli migreeni ja pää oli kipeä pitkin viikkoa. Koulussa jaksoin silti muuten hyvin paitsi migreenipäivänä en ollut siellä ollenkaan.
Vuoden ensimmäisen viikon näin joka yö isompia tai pienempiä painajaisia. Ja sitten unien muistaminen loppui. Nukuin hieman paremmin. Painajaiset johtui kai ihan siitä, kun oli ensin melkein viikon nukkunut rakkaan vieressä ja yhtäkkiä pitikin nukkua taas ilman. Outoa. Ehdin jo tottua lämpimään. On niin lohduttavaa kun saa kietoa jalat toisen jalkoihin.
Ja ainiin! Viikko sitten aloitin autokoulun. Oon ihan innoissani, jos vaikka joskus pääsis jopa ajelemaan. Taidan oikeasti olla ahkera opiskelija, olin ensimmäisenä autokoulun luokassakin. Ja motiivit saada autokortti ja opetella ajamaan, tulla hyväksi kuskiksi niin korkealla, että huhhuh~
Hauskinta oli kun "Mikä on tunnusomaista ajo-opetuksen syventävälle vaiheelle?" "Opetuksessa keskitytään riskien tunnistamiseen ja niiden välttämiseen liikenteessä" Tuli mieleen ajatus että Eiiii hel.., eikö siitä riskienhallinnasta pääse koskaan eroon! Tää koulu seuraa mua kaikkialle!
Vaikka ei se oikeasti niin paha juttu oo. Niin paljo sitä kuitenki tulee ajattelemattaki tehtyä jo arjessa.
Btw, se Hobitin toinen osa jonka kävin pari viikkoa sitten katsomassa oli mahtava ;__; juurikin niin kehuttu kuin saa ollakin! Ihastuin Taurielin & Kilin rakkaustarinaan. Muutenkin koko leffa oli aivan uaaaah!. Raikkain kohtaus oli ehdottomasti se kun Bilbo kiipesi puiden yli (katsomaan maisemaa) selvittämään missä he ovat = kuinka pahasti eksyneitä. Pidin siitä ja viimeistä osaa odotellessa voisi kyllä katsoa Taru Sormusten Herrat läpi.
Ihastuin viime viikolla Disneyn leffaan nimeltä Frozen. Se animaatio on täynnä ihania kohtauksia ja sen musiikkikin on ihanaa, tämä seuraava kappale soinutkin jo tässä nonstoppina jonku aikaa:
Vuoden ensimmäisen viikon näin joka yö isompia tai pienempiä painajaisia. Ja sitten unien muistaminen loppui. Nukuin hieman paremmin. Painajaiset johtui kai ihan siitä, kun oli ensin melkein viikon nukkunut rakkaan vieressä ja yhtäkkiä pitikin nukkua taas ilman. Outoa. Ehdin jo tottua lämpimään. On niin lohduttavaa kun saa kietoa jalat toisen jalkoihin.
Ja ainiin! Viikko sitten aloitin autokoulun. Oon ihan innoissani, jos vaikka joskus pääsis jopa ajelemaan. Taidan oikeasti olla ahkera opiskelija, olin ensimmäisenä autokoulun luokassakin. Ja motiivit saada autokortti ja opetella ajamaan, tulla hyväksi kuskiksi niin korkealla, että huhhuh~
Hauskinta oli kun "Mikä on tunnusomaista ajo-opetuksen syventävälle vaiheelle?" "Opetuksessa keskitytään riskien tunnistamiseen ja niiden välttämiseen liikenteessä" Tuli mieleen ajatus että Eiiii hel.., eikö siitä riskienhallinnasta pääse koskaan eroon! Tää koulu seuraa mua kaikkialle!
Vaikka ei se oikeasti niin paha juttu oo. Niin paljo sitä kuitenki tulee ajattelemattaki tehtyä jo arjessa.
Btw, se Hobitin toinen osa jonka kävin pari viikkoa sitten katsomassa oli mahtava ;__; juurikin niin kehuttu kuin saa ollakin! Ihastuin Taurielin & Kilin rakkaustarinaan. Muutenkin koko leffa oli aivan uaaaah!. Raikkain kohtaus oli ehdottomasti se kun Bilbo kiipesi puiden yli (katsomaan maisemaa) selvittämään missä he ovat = kuinka pahasti eksyneitä. Pidin siitä ja viimeistä osaa odotellessa voisi kyllä katsoa Taru Sormusten Herrat läpi.
“I’d marathon Lord of the Rings with you”
| — | ancient proverb, displaying an enormous amount of love and tolerance |
Ihastuin viime viikolla Disneyn leffaan nimeltä Frozen. Se animaatio on täynnä ihania kohtauksia ja sen musiikkikin on ihanaa, tämä seuraava kappale soinutkin jo tässä nonstoppina jonku aikaa:
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
It's a new day, a new day
Tämä vuosi alkoi maailman ihanimmalla tavalla. Se on mahdotonta uskoa ja pääni ei ole vieläkään tottunut tähän ajatukseen meistä. Joku sietää sua. Anteeksi sanavalintani. Välittää olisi kai parempi. Mä en siedä. Minä välitänvälitänvälitän niin paljon hänestä. Mutta sietää mun ei tarvitse. Minähän tässä oon se, joka höpöttää toisen hulluksi asioillaan. Oikeasti höpötän paljon. Pitäisi kirjoittaa enemmän tänne blogiin, niin ei tarvitsisi höpöttää niin paljon ihmisille
Oon ihastunut Doctor Who sarjaan ja viimeinkin ymmärrän ihmisten hehkutukset siitä. Mut tämän kerran voisin jättää omat hehkutukseni tähän: Rose Tyler on ihana~
Ja se kertoo tarpeeksi.
Huomenna menen kaverin kanssa Ouluun kaupoille ja leffaan. Nään viimein (sekin suuresti kehuja saanut) Hobitti kakkosen eli Smaugin autoittama maa, täältä tullaan. Leffan jälkeen paluu asuntolaan ja näkee pitkästä aikaa kämppistä<3 ja voidaan höpöttää kuulumiset~ Joita on tullut yllättävän paljo, vaikka ollaan puhelimessaki pari kertaa nyt joululomalla puheltu.
Jostain kumman syystä(musiikki) tämä seuraava video, traileri kirjasta sai mut hyvälle tuulelle. Ja sitten huomasin kirjailijan nimen Danielle Daniel, mikä sekin ilahdutti ja huvitti minua. Tosin en tiedä oliko se taiteilijanimi vai oikea nimi. Miten vain, se on hyvä. Muutamien ihmisten nimet on erikoisempia, ne huomataan. Samaten ne myös jää mieleen, vaikket edes muistaisi miltä koko ihminen näyttää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)