Toisinaan. Eri tavalla kuin muut. Mua ei kiinnosta, onko naapuri ajanut ruohonsa vai ei tai kuinka monesti kesässä se sen tekee. Mua ei kiinnosta, onko joku suosittu saanut ylinopeuden ajamisesta sakon. Miten toinen käyttää palkkansa, kuinka hienon auton se ostaa. En edes halua tietää. Enemmän mua kiinnostaa, minkä värisen auton se ostaa, yksityiskohdat. Miksi se valitsi sen merkin? Ei ulkoinen asia, vaan ihmisen mieli. Ei hinta, vaan ajatus. Erityisesti jos se on tuttu.
A person you can tell your whole life to is a person worth spending a life with.
En edelleenkään ole kiinnostunut julkkisten ajatuksista. Vaan läheisteni. Voiko se niin hyvin, että jaksaa leikata ruohonsa itse? Jos ei, niin voinko ajaa nurmikon sen puolesta? Leipoa sille jotain? Käydä kylässä? Olen persoona, joka lupaa kaikille olevansa vain yhden soiton päässä. Tavoitettavissa yölläkin, jos hätä tulee. Ettei pidä pelätä soittaa ja jutella.
“I would like to travel the world with you twice.
Once, to see the world
Twice, to see the way you see the world”
Twice, to see the way you see the world”
Mainitsin aiemmin, että yksityiskohdat. Kun todella haluan tutustua johonkuhun, haluan tietää tämän pienimmätkin tavat. Miltä sen halaus tuntuu? Miten se polttaa röökinsä tai miltä sen kävely kuullostaa portaikossa? Haluan tunnistaa sen jalat miljoonien toisten jalkojen joukosta. Jos näkisin vain jalat, tunnistaisin hänet varmasti. Sama juttu käsien kanssa. Korvien. Ei se mikään fetissi ole, mielenkiinto vain. Halu oppia tuntemaan joku, ei siihen tapaan kuinka paljon kalliimpi auto sillä on, vaan miksi se on valinnut sen. Syvemmin. Vastaus voi toki olla se "oli kallein mihin mulla oli varaa" tai luontevasti "oli mukavin ajaa" yhtäkaikki, kullakin on oma syynsä.
