keskiviikko 25. joulukuuta 2013

All I want for christmas is youuu....~





Joululoma. On tapahtunut niin paljonpaljon kaikkea mahdollista, että huj. Aivot ei pysy tässä mukana, eikä ole ehtinyt sulatella ihan kaikkea. Mutta se ei ole ollenkaan paha juttu. On ollut kokoajan jotakin tekemistä. Koko joulukuun ja marraskuun lopun oon säntänyt paikasta toiseen, nähnyt kavereita. Ollut kokoajan liikkeessä. Ainakin siltä se on tuntunut. Meillä oli työharjottelu, tammikuussa alkaa erikoistumiset.




Ja mulla olisi ainakin miljoona eri lappusta/asiaa toimitettavana ties minne. Koiran omistajan muutoksen paperit(sain ne viimeinkin postista tai sitten sain ne aikoja sitten, mutta kirjekuoren sain käsiini vasta loman alkaessa), Kelan ja koulun asioita. Ja jotain pankista. Njääh. Autokouluun pitäisi ilmoittautua ja lääkäriin varata aika. Hammaslääkäriäkään ens kuulta ei sovi unohtaa. Miten ihmiset selviää tällaisten asioiden kanssa? Tai eivät kaikki edes yritä selvitä niistä. Anyway, ens vuonna autokoulu ja ajokortti. En oo sisäistänyt mitään tästä.


Mitä oon tehnyt joululomalla? Syönyt. Paljon. Ruokaaaruokaaruokaa taas vaihteeksi. Ja glögiä ja teetä ja kahvia. Ja no okei oon myös ollut koirien kanssa ja käynyt lenkillä. Sekä lahnaillut läppärillä. Saunonut paljon, mikä on luksusta, koska yleensä pääsen saunaan vain viikonloppuisin. Odottanut ja nähnyt mielenkiintoisia unia. Jälleen kerran pelastin maailman. Tappelin Narnian jääkuningatarta vastaan. Jäimme henkiin ja se kuoli, maailma pelastui. Se on oikeesti mahtava tunne kun oot tehny jotain niin merkityksellistä. Se ei tuntunut isolta jutulta, mut jutulta jolla oli merkitystä. Ja siellä oli tavallinen kerrostalo, jossa oli oikein mukava piha ja parkkipaikka. Kun muutan kaupunkiin haluan sellaisen parkkipaikan. Se oli mahtava. Meillä oli siihen erityinen lupa, joten siellä ei ollut muita autoja kuin kaverin. Jos joku haluaa niin saa tulkita tän unen, mutta se ei oo niin välttämätöntä. En koskaan tulkitse mun unia, pohdin niitä toki ja ehkä yritän, mutta yleensä vaan selostan ne kavereille jos sitäkään. Nukkuminen on <3



Aloitin uuden sarjan katselemisen. Siis mulle uuden, kaikilta oon kuullut tästä ihkutusta jo ties kuinka kauan. Kuljenkohan ikuisesti jälkijunassa? Orange is the new black, tosiaankin ollut kaiken ihkutuksen ja kehumisen arvoinen sarja. Lisää~
Eipä sillä, jatkoin Greyn anatomiankin katselua nyt lomalla ja itkin koska yks jätettiin alttarille</3 nyyh. Ja jos vielä ehtisi Wolf's Rainia kattomaan c: Ja Balton haluan katsoa uudestaan, wuff... ;__;


Uuden vuoden vietän toivottavasti Oulussa ja siitä tulee mahtavaa. Parasta. Tiedän jo, koska kyseessä on eräs ihminen ja se ei voisi olla mitään muuta. Ja äääw pakko sanoo alahuulta purren, että oon hänestä ihan sekaisin<3

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kuumetta, kuumetta

Mulla on kauhea kuume. Valtava iso kuume, johon on monta syytä. Talven takia mulla on kesäkuume. Olisi jo kesä. Kevarikuume, koska kesässä se on yks parhaimmista asioista. Joulukuume, koska kohta on joulu ja oon joulufiiliksissä(eiks voi jo sanoo että on jo joulu... no okei ei voi koska odotetaan joulua...). Tai ehkä se on joulufiiliskuume. Vauvakuume, koska oon työharjottelussa päiväkodilla ja noh ihan tosi oon tyyppi joka voisi hyöriäpyöriä keittiössä leipomassa ja kokkaamassa, jaloissa pyörimässä pari kultaistanoutajaa ja kakarat. Unelmatulevaisuus. Tai no. Perhe. Rakas. Rakkaus.



Mulla on tatuointikuume. Ja lävistyskuume. Käytin tässä vasta kokonaisen viikon tatuointien suunnittelemiseen. Mietin entistä enemmän sulkatatuointiani ja jo muitakin tulevia tatuointeja. Koska... jos ottaisin nyt jonkun koko selkä tatuoinnin... en voisi ottaa enään toisenlaista koko selän tatuointia. Jos otan ne siivet, mutta haluaisinkin jonkun toisen? Jos otan jonkun toisen koko selkä tatuoinnin ja haluankin ne siivet? Vaikeaa. Tietysti aina voi tehdä päälle... mutta en halua. Jos olen kerran ottanut tatuoinnin josta pidän, en halua joutua laittamaan päälle jotain. Paitsi jos kuva epäonnistui. En halua sen epäonnistuvan. Mutta ei elämää ilman riskejä.




Lävistyskuume, koska pari kaveriani on ottanut nyt ihan viime aikoina lävistyksen. En kestä. Ja kuolaan niiden perään. Siis lävistysten. Okei ehkä vähän ihmistenkin. Eikun niiden lävistysten. Haluan. Mutta sitten tiedän, että töiden puolesta ei hyvä ja joutuisin kuitenkin ottamaan pois. Hnnngggg. Hjelp.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Illalla iloinen aamulla itkettää

Tiedättehän sen mielikuvan, kuinka raiskauksen uhri on suihkussa tunteja? Yrittäen pestä pois sen häpeän, rikoksen, toisen kosketuksen, tuoksun. Tai haju se varmaan uhreille on. No mua ei oo raiskattu, en voi rehellisesti sanoa sen olevan totta. Mutta kuulemma, siis kuulemma se on. Sitä tehdään juurikin niin. Vaikkei se auta. Pahan kosketuksen tuntee yhä pitkän, kuuman suihkun jälkeen. Useammankin. Sitä laittaa kaikki shampoot ja suihkusaippuat, mutta se ei vaan lähde pois. Miksei? 




Mietitäänpä sitä näin. Jos olisit ollut jonkun kanssa, josta pidät todella paljon... et olisi halunnut kosketuksien häipyvän. Et olisi halunnut koko tyypin lähtevän minnekään. Ja vaikka olisitte vain halannut, ettekä muuta, muistat sen halauksen vielä pitkään. Se lämmittää koko talven, vaikka oikeasti olisi pakkasta ja varpaasi paleltuu. Ja sitten taas, muistat halauksen, jonka teki joku henkilö, josta et pidä, ehkä jopa vihaat. Tai ehkä joku kaverisi vain halasi väärällä tavalla.(voiko halata väärällä tavalla?) Kylkiluut rusentaen, tunkeilevasti ja yllättäen, miten vain, muistat sen. Ihminen muistaa asiat, jotka ovat tai tuntuvat isolta. Asiat, jotka ovat merkittäviä, tärkeitä, eivät joutavia tai toissijaisia. Millä on väliä.


"if I only could,
make a deal with God"


Sillä ei ole mitään seksuaalista merkitystä miten toinen A) leikkaa hiuksensa, eikä sun persettä kutita miten se B) pukeutuu tai  C) mitä se tekee sängyssä.(Hahaa anteeksi varastan jälleen lainauksia toisilta ihmisiltä "seksuaalista merkitystä" ja "kenenkään persettä ei kutita jos." ovat kaverin suusta liiankin usein kuultuja mutta joo) Tietysti poikkeuksia on. Kunnioita toisia, pienikin ei on EI ja pukeudu/käyttäydy asiallisesti tilanteen sen vaatiessa. Anteeksi teille kaikille joiden mielestä sanon tän liian suoraan. Kiusaajat, raiskaajat, murhaajat jne. "I hope it fucking haunts you forever to know that you're the reason behind the scars on someone else's body."  Ugh.