Koti on se missä on ruokaa

 Protukoulutus kakkonen sujui hyvin. Vaikka lauantai päivänä olikin vähän kuumeinen olo, selvisin hyvin koko viikonlopun. Tällä kertaa en edes valvonut yöllä myöhään, vaan itseasiassa olin kai niitä jotka nukku kauiten. Nukahdin nopeasti. Kännykästä loppu akku, eikä mulla ollu laturia tietenkään mukana, joten olin samalla myös koko vklp ilman kännykkää. Se on mahdollista. En kuollut. En saannut vieroitusoireita. Selvisin. Koko viikonlopun. Enemmänkin siskolla ja äidillä oli hätä kun musta ei kuulunutkaan mitään. Kävelin päälle viis kilsaa huoltoasemalta kotia. Ja kun olin siinä vaiheessa(ennen viiden kilsan lenkkiä) kuitenki ollut jo kuus tuntia syömättä, niin vähän oli nälkä kun pääsin kotia... mutta kotona olikin lihamureketta<3 nommoms.



Se viiden kilometrin lenkki oli todella syvällinen. Vois jopa sanoa valaiseva. Mikä ei yllätä, koska protukoulutuksen jälkeen et voi odottaa lenkiltä muuta kuin syvällisiä mietteitä. Yritit juosta kui lujaa tahansa, niin seuraavalla lenkillä ajatukset ovat korkealentoisia. Kuitenkin kävelin siis kotiin. Tajusin kesken lenkin, että ei hitto. Missä mä kävelen. Ei tunnu yhtään siltä kuin olisin menossa kotiin. Menen paikkaan, jossa on mun oma koira, perhettä, jääkaappi, ruokaa... En voi sanoo "mun sänky", koska sänky ei tunnu enää omalta. Se vaihtuu jatkuvasti, nukun siellä täällä.... tai no. Nukuin joululoman sohvalla. Ei valittamista, se oli loistava sohva nukkua. Kuitenkin menen paikkaan, jossa on rakkaat asiat, talo ja hieman lisää asioita.
Samalla valaisun sysäyksellä tajusin myös, etten koe enää olevani yppäriläinen. Niinkuin oikeasti. Yppäriläinen. Ei se enää sovi mulle. Ikäänkuin olisin kasvanut siitä yli, vaikken todellakaan ole, enemmänkin mennyt ali. En sovi enää yppäriläiseksi. Kun joku kysyy missä sä asut, vastaan "Pyhäjoella, mut se ei oo ihan niin yksinkertasta".... ja selitän päälle ne kuinka asun viikot asuntolassa ja Oulussakin tulee oleskeltua aika paljon.  Vastaan Pyhäjoella, koska kukaan ei tiedä Yppäriä, ja vähän useampi tietää kuitenki Pyhäjoen.

 Toisaalta en todellakaan ole myöskään Liminkalainen. Kaukana siitä. Limingassa seikkaillessa mulla oli tosi kauan sellainen olo kuin olisi turisti. Alitajunnassa on aina lausahdus "No mä nyt oon vaan käymässä täällä" ja tein viikon ruokaostoksia ties kuinka monennetta kertaa siinä samassa kaupassa. Ei Liminka, asuntolasta puhumattakaan, oo koskaan ollut mulle mikään koti. Kämppikselle voi ihan hyvin sanoo "Mennään kämpille" joo, "mennään kotia" eiii..... En oo koskaan kotiutunut asuntolaan taikka asettunut taloksi. En oo yrittänyt saada sitä näyttämään kodikkaalta, joten siltä se ei myöskään näytä. Se näyttää aina siltä kuin tästä vois pakata kaiken parissa minsassa ja lähtä kävelee. Kertooko se jotain musta?
Ainoo kodikas asia siellä on varmaan ollut mun kirjat, mun lempikirjakin on siellä. Ei edes siksi, että lukisin sitä paljonkin, mutta se vain tekee siitä tilasta heti paremman, kun siellä on edes yks tai muutama hyvä kirja. Muut kirjat pöydällä onkin sitten kirjaston omaisuutta.

Hey, sain mä sillä lenkillä kuitenkin myös jonkinlaisen lopputuloksen. I guess, home is where your heart is. So mine is miles and miles away, and I'm waiting him to come back.<3

Tosin. Eiköhän se mun yppäriläinen olo tule taas takaisin kun työharjottelun alkaessa saa asua kotona ja sitten vielä kesän... woouw. :3