Minua harmittaa, etten muista kaikkia niitä hienoja hetkiä joita on tullut vastaan internetin kanssa. En todella muista kuin muutaman naurukohtauksen, itkemisen jollekin tv-sarjalle. Ja parhaiten muistan hetken jolloin oli kaveri vierellä ja naurettiin yhdessä jollekin. Miksei niitä muista? Eivätkö ne olleetkaan niin tärkeitä, koskettavia tai muistettavia hetkiä kuin luulisi? Onko niitä liikaa? Onko se vain löyhä ajanviete? Eihän kukaan muista harrastuksensa jokaisesta tunnista kaikkea. Muistaako paremmin sen ensimmäisen jalkapallomatsinsa vai ensimmäisen kirjautumisensa jonnekin foorumille. Tai ensimmäisen tutustumisensa Facebookkiin.
Joskus pitäisi irtautua tietokoneestaan ja kännykästään, sammuttaa molemmat ja unohtaa hetkeksi maailma - keskittyen maailmaan ulkona. Jos ei muuta, niin ihan vain olla. Lähteä ulos, ei välttämättä edes ihmisten ilmoille. Yksin. Seikkailemaan. Retken lähimetsään voi muistaa paremmin kuin samanpituisen tunnin tietokoneen ääressä. Kuulostan kamalalta saarnaajalta kun puhun tästä. En haluaisi kuulostaa. Haluan kuulostaa siltä kuin tietäisin miten asia on. En kyllä tiedä. Voin kertoa miltä se tuntuu. Vapaudelta. Se maistuu jäätelöltä jota on ostanut litran ihan vain itselleen. Tee asioita. Tee joskus asioita pelkästään sen takia, että pystyt tekemään. Kaikki eivät pysty siihen.
Mua harmittaa ihan sikana, kun on tullut sanottua jotakin aivan mahtavaa facessa. Suorastaan filosofista, mut se ei oo enää tallessa, sitä asiaa ei enää muista. Se on kadonnut jo aikoja sitten johonkin bittiavaruuteen, keskustelujen taakse. Ei ole ulottuvilla. Se on ikävää. Jotkut asiat pitäisi muistaa. Jotkut asiat pitäisi muistaa joka päivä. Kirjoittaa ylös. Tatuoida ihoon. Toivon, että muistan, enkä koskaan unohda.
Ps. ei tarvitse tehä tilapäivitystä retkestä lähimetsään - pidä jotain ihan vain itselläsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti