Haluan tatuointini kertovan parhaasta asiasta. Ensimmäinen kertoi vapaudesta, se on parasta, tärkeää. Toinen on rakkaus tai yksinäisyys ja rentoutuminen. Olen kuin lone wolf, rakastan olla yksin, mutta kuten kaikki sudet, haluan kuulua laumaan.
Sydän on symboli kuvastamaan rakkautta, mutta onko se liian perinteistä? Liian ennalta arvattavaa? Jotain mistä tulee vittuilua osakseen. En myöskään haluaisi tatuointini merkityksen kuvastavan liikaa. Vaikka sen olenkin valmis kaikille kertomaan - kuva itsessään ei asiasta huuda. Ei ole alaston tai paljastava, halutessani voin merkityksen pitää kokonaan itselläni.
Hassua kun pitäisi suunnitella veljelle tatuointi, tulee entistä varmemmaksi omista tatuonneistaan.Veli halusi meiltä muilta sisaruksilta lahjaksi tatuoinnin joka olisi meidän suunnittelema. Siitä minkälainen hän on.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
tiistai 11. marraskuuta 2014
I'm afraid
Vapaus on sitä,
että suutelet nukkuvaa
niin, että hän hymyilee,
muttei herää.
Mainen hellyys,
älä minua ikinä jätä
- Tommy Tabermann
Voiko vapaus olla myös sitä, että illalla itket ikävästä ja aamulla itket, koska saat olla lähellä? Rakastan vapautta. Jo kauan. Ei se tarkoita, että olet vapaa tekemään kaikkea. Rakastan vapautta, joka on rajoitettua hyvällä tavalla, vapautta jossa saan tehdä asioita joita haluan tehdä. Saan höpöttää (lähes)vapaasti toiselle kaiken, saan olla oma itseni. Olen parhaimmillani kahlittuna vapaana ja siitä niin iloinen. En saa sanottua sitä miten sen tarkoitan.
Yleensä minua ei haittaa, jos joku ei huomaa minua. Kukaan ei yleensä huomaa. Mielelläni jään sivulle ja tarkkailen tilannetta tai haen jonkun samanoloisen ja höpötän sille, jos se vaikka sattuisi höpöttämään takaisin.
Tänään olin sosiaalinen, moikkasin jopa puolituntematonta. Sitten se karkasi. Ei se tyyppi vaan se sosiaalisuus. Päivän mittaan. Hnng. Toisaalta haluan puhua ihmisille, mutta huomaan ettei kukaan halua puhua takaisin.
että suutelet nukkuvaa
niin, että hän hymyilee,
muttei herää.
Mainen hellyys,
älä minua ikinä jätä
- Tommy Tabermann
Voiko vapaus olla myös sitä, että illalla itket ikävästä ja aamulla itket, koska saat olla lähellä? Rakastan vapautta. Jo kauan. Ei se tarkoita, että olet vapaa tekemään kaikkea. Rakastan vapautta, joka on rajoitettua hyvällä tavalla, vapautta jossa saan tehdä asioita joita haluan tehdä. Saan höpöttää (lähes)vapaasti toiselle kaiken, saan olla oma itseni. Olen parhaimmillani kahlittuna vapaana ja siitä niin iloinen. En saa sanottua sitä miten sen tarkoitan.
Yleensä minua ei haittaa, jos joku ei huomaa minua. Kukaan ei yleensä huomaa. Mielelläni jään sivulle ja tarkkailen tilannetta tai haen jonkun samanoloisen ja höpötän sille, jos se vaikka sattuisi höpöttämään takaisin.
Tänään olin sosiaalinen, moikkasin jopa puolituntematonta. Sitten se karkasi. Ei se tyyppi vaan se sosiaalisuus. Päivän mittaan. Hnng. Toisaalta haluan puhua ihmisille, mutta huomaan ettei kukaan halua puhua takaisin.
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
I'm not everything to someone. You are.
Käsistä kiinni pitäminen on lohduttavaa. Tästäkin aiheesta oon kai aiemmin jo puhunut, mutta nyt en haluaisi muuta kuin käden josta pitää kiinni. Olisi käsi joka ottaisi kädestäsi kiinni ja ohjaa sinne minne on tarve. Rauhoittavaa, lohdullista, ihanaa. Rakkautta.
Kävelisin käsi kädekkäin, vaikka olisimme ihan kahden. Ei siinä ole "katsokaa kaikki olemme pari" juttua vaan "Hei, haluan pitää juuri sun kädestä kiinni, enkä pelkää/häpiä näyttää kaikille, että olemme pari" Ei sitä kyllä koskaan ajattele miksi. Se on ihanaa. Aluksi toisen pitäminen kädestä kiinni pienesti polttaa kättä jännityksestä. Ehkä käsi hikoileekin, koska "oh gosh oikeesti pitääkö TOI tyyppi oikeesti mua kädestä kiinni?!"Ja ihan tosi, mulla on kädestä kiinni ottamisessa varmaan suuremmat paineet kuin seksissä. Ei sitä voi itse tehdä noin vain. Ja eka kerta menee tyylillä kysymällä asiaa ja nauramalla päälle. Eeh.
Myöhemmin turhat paineet katoaa, sitä ottaa toisen kädestä kiinni jo luontevammin. Se ei ehkä aiheuta polttelua, mutta tulee levollinen olo sisälle(vaikka sydämesi hakkaakin) ja tuntuu kuin kasvaisi. Paitsi että ei. Kyllä se varmaan polttelee aina.
Kävelisin käsi kädekkäin, vaikka olisimme ihan kahden. Ei siinä ole "katsokaa kaikki olemme pari" juttua vaan "Hei, haluan pitää juuri sun kädestä kiinni, enkä pelkää/häpiä näyttää kaikille, että olemme pari" Ei sitä kyllä koskaan ajattele miksi. Se on ihanaa. Aluksi toisen pitäminen kädestä kiinni pienesti polttaa kättä jännityksestä. Ehkä käsi hikoileekin, koska "oh gosh oikeesti pitääkö TOI tyyppi oikeesti mua kädestä kiinni?!"Ja ihan tosi, mulla on kädestä kiinni ottamisessa varmaan suuremmat paineet kuin seksissä. Ei sitä voi itse tehdä noin vain. Ja eka kerta menee tyylillä kysymällä asiaa ja nauramalla päälle. Eeh.
Myöhemmin turhat paineet katoaa, sitä ottaa toisen kädestä kiinni jo luontevammin. Se ei ehkä aiheuta polttelua, mutta tulee levollinen olo sisälle(vaikka sydämesi hakkaakin) ja tuntuu kuin kasvaisi. Paitsi että ei. Kyllä se varmaan polttelee aina.
tiistai 4. marraskuuta 2014
Zero
Olipa kerran kaksi laulua jotka sykähdyttivät. Miten ja miksi, (sinä olet) aurinkoni Vain elämää teki niistä ihan uudet versiot ja ihanan hilpeitä ovat molemmat. Toivokkaita. Niin totta ja inhimillistä. Jotain ihan muuta kuin melankolista, mitä on täytynyt kuunnella ihan liian kauan.
Onpas Skype ihan tyhjä ja hiljainen. Masentavaa. Zero. Päivitys. Se onkin hieman rikki. Ehkä auttaa jos asennan uudelleen, mutta mitä jos se silti näyttää kaikkien olevan poissa. Olen vain nörtimpi kuin kukaan muu ja olen siellä aina silloinkin kun kukaan ei ole. Yhyy.
Onpas Skype ihan tyhjä ja hiljainen. Masentavaa. Zero. Päivitys. Se onkin hieman rikki. Ehkä auttaa jos asennan uudelleen, mutta mitä jos se silti näyttää kaikkien olevan poissa. Olen vain nörtimpi kuin kukaan muu ja olen siellä aina silloinkin kun kukaan ei ole. Yhyy.
Oh, stupid me
Tein sämpylöitä. Kävin lenkillä lumiräntäsateessa. Olen ollut onnellinen.
Kävelyllä iloitsin hetkestä, missä olen nyt, miltä elämäni näyttää. Valoisalta ja lämpimältä, vaikka ulkona oli varsin pimeää ja lumiräntä tuiskutti suoraan naamalle. Aluksi mietin pelkästään hetkeä. Sen jälkeen lenkki olikin pääasiassa vanhan muistelua. Hyvän ja huonon. Kasvamisen, oppimisen ja ilon hetkejä. Muistatko kun kävit tuolla kavereiden kanssa syömässä? Oli ensimmäinen ajatus menneestä ja sen jälkeen koko mieli oli menetetty menneelle ajalle. Se oli viimesin kerta kun olimme koko kaveriporukalla koolla. Ei vaan ei, eivät kaikki olleet siellä. Yksi puuttui. Muistatko kun aloitte sillä kaveriporukalla hengailemaan? Mitä kaikkea olette yhdessä tehneet?
Yhtäkkiä mieli karkasi paljon kauemmas, muistatko ensisuudelmasi? Hah, se oli kamala. Ensisuudelmat on varmaan aina. Paitsi eivät kaikki. Kun suutelet jonkun kanssa ensimmäistä kertaa niin asetat sille jonkun odotuksen, joko odotat siltä liikaa, tai liian vähän ja yllätyt. Suudellessasi ihan ensimmäisen kerran elämässäsi niin et tiedä mitä odottaa. Et aidosti tiedä. Vaan tietääkö sitä koskaan sen jälkeenkään, voitko tietää miten toinen suutelee, ennenkuin kokeilet? Aihe karkasi tyystin. En ajatellut suudelmia lenkillä. Paitsi sitä ensimmäistä. Ja viimesintä kertaa. Oikeastaan se oli lähtöpusu, mutta silti. Kaikista näistä muistoista juuri se muisto - viimesin pusu sai mut hymyilemään eniten. Se oli vasta eilen!
Muistatko ne talvimuistot kun leikitte ala-asteella kukkulan valtausta? Kuinka piti tehdä lumipalloja ja leikkiä lumisotaa, vaikkei saanut? Vähintäänkin piti niitä lumipalloja pyöritellä ja heitellä johonkin pylvääseen "kuka osuu ekana?" Myönnän, että vilkaisin nopeasti ympärilleni näkyykö muita lenkkeilijöitä(kaikilla vastaan tulevilla kävelijöillä oli koira matkassa) tai autoilijoita. Ei näkynyt - tein lumipallon ja yritin heittää sen pylvääseen. Meni melkein metrillä ohi.
Miks löydän aina itseni ristiriidan keskeltä. Mun pitäisi puhua vähempi ja toisaalta kertoa enempi mitä tunnen, asioista mitkä todella on tärkeitä. Tosin pitäisi ensin selventää itselle mikä on tärkeää ja mikä ei.... Musta vain tuntuu että osaan paremmin sanoa mielipiteeni kummat kengät laittaa jalkaan kuin että kumpi kaupunki olisi parempi paikka asua tai mitä mieltä oon alkoholilain muutoksesta. En osaa ottaa kantaa isoihin asioihin, ellen tunne sen täysin olevan oikein/mulla on siitä kokemusta tai muuta. Eikä mulla ole isoista asioista kokemusta, politiikasta ja tunnen, että nykyään kaikki kysyy "Hei, mitä mieltä olet tästä?" EN TIEDÄ, EN OO PEREHTYNYT MITÄ SE LAKI/TYYPPI SANOOJA ANTEEKSI etten osaa sanoa. Mitä mun pitäisi tehdä? Ja jos sulla on paha olo... et puhu mitään ollenkaan, vaikka juuri silloin pitäisi? Mutta miten osaat kertoa mistään, jos pelkäät vuotavasi toiselle pahasta olostasi siinä sivussa?
Muistatko kun ajoit kevarilla kesän ja koit yhden elämäsi parhaimmista hetkistä yksin? Muistatko sen vapauden tunteen? Älä unohda sitä.
Kävelyllä iloitsin hetkestä, missä olen nyt, miltä elämäni näyttää. Valoisalta ja lämpimältä, vaikka ulkona oli varsin pimeää ja lumiräntä tuiskutti suoraan naamalle. Aluksi mietin pelkästään hetkeä. Sen jälkeen lenkki olikin pääasiassa vanhan muistelua. Hyvän ja huonon. Kasvamisen, oppimisen ja ilon hetkejä. Muistatko kun kävit tuolla kavereiden kanssa syömässä? Oli ensimmäinen ajatus menneestä ja sen jälkeen koko mieli oli menetetty menneelle ajalle. Se oli viimesin kerta kun olimme koko kaveriporukalla koolla. Ei vaan ei, eivät kaikki olleet siellä. Yksi puuttui. Muistatko kun aloitte sillä kaveriporukalla hengailemaan? Mitä kaikkea olette yhdessä tehneet?
Yhtäkkiä mieli karkasi paljon kauemmas, muistatko ensisuudelmasi? Hah, se oli kamala. Ensisuudelmat on varmaan aina. Paitsi eivät kaikki. Kun suutelet jonkun kanssa ensimmäistä kertaa niin asetat sille jonkun odotuksen, joko odotat siltä liikaa, tai liian vähän ja yllätyt. Suudellessasi ihan ensimmäisen kerran elämässäsi niin et tiedä mitä odottaa. Et aidosti tiedä. Vaan tietääkö sitä koskaan sen jälkeenkään, voitko tietää miten toinen suutelee, ennenkuin kokeilet? Aihe karkasi tyystin. En ajatellut suudelmia lenkillä. Paitsi sitä ensimmäistä. Ja viimesintä kertaa. Oikeastaan se oli lähtöpusu, mutta silti. Kaikista näistä muistoista juuri se muisto - viimesin pusu sai mut hymyilemään eniten. Se oli vasta eilen!
Muistatko ne talvimuistot kun leikitte ala-asteella kukkulan valtausta? Kuinka piti tehdä lumipalloja ja leikkiä lumisotaa, vaikkei saanut? Vähintäänkin piti niitä lumipalloja pyöritellä ja heitellä johonkin pylvääseen "kuka osuu ekana?" Myönnän, että vilkaisin nopeasti ympärilleni näkyykö muita lenkkeilijöitä(kaikilla vastaan tulevilla kävelijöillä oli koira matkassa) tai autoilijoita. Ei näkynyt - tein lumipallon ja yritin heittää sen pylvääseen. Meni melkein metrillä ohi.
Miks löydän aina itseni ristiriidan keskeltä. Mun pitäisi puhua vähempi ja toisaalta kertoa enempi mitä tunnen, asioista mitkä todella on tärkeitä. Tosin pitäisi ensin selventää itselle mikä on tärkeää ja mikä ei.... Musta vain tuntuu että osaan paremmin sanoa mielipiteeni kummat kengät laittaa jalkaan kuin että kumpi kaupunki olisi parempi paikka asua tai mitä mieltä oon alkoholilain muutoksesta. En osaa ottaa kantaa isoihin asioihin, ellen tunne sen täysin olevan oikein/mulla on siitä kokemusta tai muuta. Eikä mulla ole isoista asioista kokemusta, politiikasta ja tunnen, että nykyään kaikki kysyy "Hei, mitä mieltä olet tästä?" EN TIEDÄ, EN OO PEREHTYNYT MITÄ SE LAKI/TYYPPI SANOOJA ANTEEKSI etten osaa sanoa. Mitä mun pitäisi tehdä? Ja jos sulla on paha olo... et puhu mitään ollenkaan, vaikka juuri silloin pitäisi? Mutta miten osaat kertoa mistään, jos pelkäät vuotavasi toiselle pahasta olostasi siinä sivussa?
Muistatko kun ajoit kevarilla kesän ja koit yhden elämäsi parhaimmista hetkistä yksin? Muistatko sen vapauden tunteen? Älä unohda sitä.
perjantai 24. lokakuuta 2014
Roses are red
VOIT VALITA
Voit valita
tuhansista teistä
Voit valita,
ja voit erehtyä
Kunhan vain valitset oikein
mihin kohtaan, kenen syliin
painat lopulta pääsiMilloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina,
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta.
Tulla lujaksi,
pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta
kylliksi yhdelle elämälle.
Rakkautesi kanssa olet aina yksin, kuin lapsi autiolla saarella.
Mitä se vaatii, se sinun on annettava.
Mitä se ei anna, sitä anot turhaan.
Sielusi vapisevilla huulilla voit vain pyytää rakkauttasi
olemaan sinulle armollinen ja jäämään.
Panivat syntymässä kiven sydämeen
ettei sydän olisi liian kevyt,
lähtisi lentoon
Panivat leipoessa kiven leipään
ettei totuus
syödessäkään unohtuisi
Panivat matkaan lähtiessä kiven kenkään
ettei tiellä turhaan tanssittaisi
maanantai 20. lokakuuta 2014
Hu-huu
Yritän kovasti keksiä jatkoa seuraavalle
Vapaus on sitä....
Maailmalla on ollut jokin omituinen pöllömuoti jo hyvän aikaa. Mistä ne pöllöt tulivat? En edes oo varma onko ne hämmästyineitä, vihaisia vai ihan vain pöllömäisiä. Mitä pöllöt nyt ovat? Viisaita kuten Nalle Puhin Pöllö ja Hedwig Harry Potterista.
En tosiaan oo ymmärtänyt pöllömuotia. Koskaan. Ennenkuin eräs viikonloppu eksyin ja löysin harmaan laukun värikkäineen pöllöineen. Pitihän se ostaa. Ihana. Ymmärrys riitti siihen laukkuun, joka kavereiden mielestä sopi mulle ja jätti kolmannen hiljaiseksi. Olin innoissani löydöstä. Oon siihen vieläkin tyytyväinen ja varmasti hyvän aikaa. Jotan uutta, raikasta ja itselle sopivaa. Walmistautumista talween.
...että sulla on taas salmiakkisuklaata, josta ei oikein kukaan muu välitä.
Vapaus on sitä....
Maailmalla on ollut jokin omituinen pöllömuoti jo hyvän aikaa. Mistä ne pöllöt tulivat? En edes oo varma onko ne hämmästyineitä, vihaisia vai ihan vain pöllömäisiä. Mitä pöllöt nyt ovat? Viisaita kuten Nalle Puhin Pöllö ja Hedwig Harry Potterista.
En tosiaan oo ymmärtänyt pöllömuotia. Koskaan. Ennenkuin eräs viikonloppu eksyin ja löysin harmaan laukun värikkäineen pöllöineen. Pitihän se ostaa. Ihana. Ymmärrys riitti siihen laukkuun, joka kavereiden mielestä sopi mulle ja jätti kolmannen hiljaiseksi. Olin innoissani löydöstä. Oon siihen vieläkin tyytyväinen ja varmasti hyvän aikaa. Jotan uutta, raikasta ja itselle sopivaa. Walmistautumista talween.
...että sulla on taas salmiakkisuklaata, josta ei oikein kukaan muu välitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)