olla olematta itsestäänselvyys

Voit kulkea koko puoli päivää niin tyynesti, tuntematta mitään erityistä. Ei tunteeton, mutta neutraali. Kaikkien aikojen tasapaino. En ole varma oliko se tukeva tasapaino vai horjuva. Riippuu kummalta puolen katsoo? Ainut valonpilkahdus on viesti oikeaan aikaan, vaikkei keskustelu siitä alkanutkaan sen pitemmälle niin edes yksi viesti ilman syytä. Yksi ainoa sana sai jaksamaan toiset puoli päivää.

Sitä kulkee hajamielisenä, miettiväisenä, tajuamatta mitä miettii. Lopulta, ja aina lopulta se ajatus tulee ja pistää, mietit lauseen, joka jää huutamaan päähäsi. "****** ** ******* ***** *****?" Miksi tosiaan? Tai ehkei se ole mikään teko tai tekemättömyys, voi se olla henkilökin. Keksitty juttu, naurettava ajatus. Sitä se yleensä on. Sellainen ajatus jota ei halua ajateltavakseen.

Eikä sitä tiedä, onko hyvä vai huono, ettei niille saa vastausta. Pahinta on se, ettei niille ehkä ole olemassakaan vastausta. Anna mulle ne vastaukset - toisinaan se lipuu ohi korvien ja toisinaan laulu saa uppoamaan ajatuksiinsa entistä syvemmin.


Koskaan ennen ei ole minua tehty suhteessa näin femiiniseksi. En sano sitä oikein. Ei voi sanoa, että naiselliseksi. Eikä se ole että joku olisi tehnyt, vaan se on vain tapahtunut. En osaa ilmaista itseäni tässä. Sanojen hakemista. Huomasin sen asian vasta. Minkälaiseksi näen itseni tällä hetkellä. Tasa-arvo miehen ja naisen välillä... minkälaista se on? Tuntuu että olen käyttäytynyt juuri niinkuin oletetaan. Melkein kuin roolini naisena olisi korostunut(ja mitä hevonpaskaa se sellainen on? Mietin vain liikaa). Ei se väärin ole, omasta halustani oon sitä (huomaamattanikin) tehnyt. 

Olen puristanu oman seksuaalisuuteni kasaan ja laittanut nurkaan mököttämään, koska se on väärä tänne. Sen tein tarkoituksella. Olen ollut paljon tyytyväisempi näin. Parempi tukahdettu olo kuin katuminen.

Aiemmin olin enemmän oma itseni, nyt en ole varma. Yritän muuttua ja olla oma itseni ja saada sen muutoksen siihen mitä on olla oma itsensä. Se on vaikeaa. Etkä voi purkaa niitä tukahdettuja asioita mihinkään. Ei se muuten toimi.

Mietittyäsi niin paljon kaikkea ja ei mitään, ei ole parempaa asiaa kuin nukkuminen.

Another sad song

Mitä teet jos ikäväsi loppuu siihen, kun toinen satuttaa?

Kuinka?

Tattoo time

Haluan tatuointini kertovan parhaasta asiasta. Ensimmäinen kertoi vapaudesta, se on parasta, tärkeää. Toinen on rakkaus tai yksinäisyys ja rentoutuminen. Olen kuin lone wolf, rakastan olla yksin, mutta kuten kaikki sudet, haluan kuulua laumaan.
Sydän on symboli kuvastamaan rakkautta, mutta onko se liian perinteistä? Liian ennalta arvattavaa? Jotain mistä tulee vittuilua osakseen. En myöskään haluaisi tatuointini merkityksen kuvastavan liikaa. Vaikka sen olenkin valmis kaikille kertomaan - kuva itsessään ei asiasta huuda. Ei ole alaston tai paljastava, halutessani voin merkityksen pitää kokonaan itselläni.


Hassua kun pitäisi suunnitella veljelle tatuointi, tulee entistä varmemmaksi omista tatuonneistaan.Veli halusi meiltä muilta sisaruksilta lahjaksi tatuoinnin joka olisi meidän suunnittelema. Siitä minkälainen hän on.

I'm afraid

Vapaus on sitä,
että suutelet nukkuvaa
niin, että hän hymyilee,
muttei herää.
Mainen hellyys,
älä minua ikinä jätä


- Tommy Tabermann

Voiko vapaus olla myös sitä, että illalla itket ikävästä ja aamulla itket, koska saat olla lähellä? Rakastan vapautta. Jo kauan. Ei se tarkoita, että olet vapaa tekemään kaikkea. Rakastan vapautta, joka on rajoitettua hyvällä tavalla, vapautta jossa saan tehdä asioita joita haluan tehdä. Saan höpöttää (lähes)vapaasti toiselle kaiken, saan olla oma itseni. Olen parhaimmillani kahlittuna vapaana ja siitä niin iloinen. En saa sanottua sitä miten sen tarkoitan.


Yleensä minua ei haittaa, jos joku ei huomaa minua. Kukaan ei yleensä huomaa. Mielelläni jään sivulle ja tarkkailen tilannetta tai haen jonkun samanoloisen ja höpötän sille, jos se vaikka sattuisi höpöttämään takaisin.
Tänään olin sosiaalinen, moikkasin jopa puolituntematonta. Sitten se karkasi. Ei se tyyppi vaan se sosiaalisuus. Päivän mittaan. Hnng. Toisaalta haluan puhua ihmisille, mutta huomaan ettei kukaan halua puhua takaisin.

I'm not everything to someone. You are.

Käsistä kiinni pitäminen on lohduttavaa. Tästäkin aiheesta oon kai aiemmin jo puhunut, mutta nyt en haluaisi muuta kuin käden josta pitää kiinni. Olisi käsi joka ottaisi kädestäsi kiinni ja ohjaa sinne minne on tarve. Rauhoittavaa, lohdullista, ihanaa. Rakkautta.

Kävelisin käsi kädekkäin, vaikka olisimme ihan kahden. Ei siinä ole "katsokaa kaikki olemme pari" juttua vaan "Hei, haluan pitää juuri sun kädestä kiinni, enkä pelkää/häpiä näyttää kaikille, että olemme pari" Ei sitä kyllä koskaan ajattele miksi. Se on ihanaa. Aluksi toisen pitäminen kädestä kiinni pienesti polttaa kättä jännityksestä. Ehkä käsi hikoileekin, koska "oh gosh oikeesti pitääkö TOI tyyppi oikeesti mua kädestä kiinni?!"Ja ihan tosi, mulla on kädestä kiinni ottamisessa varmaan suuremmat paineet kuin seksissä. Ei sitä voi itse tehdä noin vain. Ja eka kerta menee tyylillä kysymällä asiaa ja nauramalla päälle. Eeh.
Myöhemmin turhat paineet katoaa, sitä ottaa toisen kädestä kiinni jo luontevammin.  Se ei ehkä aiheuta polttelua, mutta tulee levollinen olo sisälle(vaikka sydämesi hakkaakin) ja tuntuu kuin kasvaisi. Paitsi että ei. Kyllä se varmaan polttelee aina.

Zero

Olipa kerran kaksi laulua jotka sykähdyttivät. Miten ja miksi, (sinä olet) aurinkoni Vain elämää teki niistä ihan uudet versiot ja ihanan hilpeitä ovat molemmat. Toivokkaita. Niin totta ja inhimillistä. Jotain ihan muuta kuin melankolista, mitä on täytynyt kuunnella ihan liian kauan.

Onpas Skype ihan tyhjä ja hiljainen. Masentavaa. Zero. Päivitys. Se onkin hieman rikki. Ehkä auttaa jos asennan uudelleen, mutta mitä jos se silti näyttää kaikkien olevan poissa. Olen vain nörtimpi kuin kukaan muu ja olen siellä aina silloinkin kun kukaan ei ole. Yhyy.

Oh, stupid me

Tein sämpylöitä. Kävin lenkillä lumiräntäsateessa. Olen ollut onnellinen.

Kävelyllä iloitsin hetkestä, missä olen nyt, miltä elämäni näyttää. Valoisalta ja lämpimältä, vaikka ulkona oli varsin pimeää ja lumiräntä tuiskutti suoraan naamalle. Aluksi mietin pelkästään hetkeä. Sen jälkeen lenkki olikin pääasiassa vanhan muistelua. Hyvän ja huonon. Kasvamisen, oppimisen ja ilon hetkejä. Muistatko kun kävit tuolla kavereiden kanssa syömässä? Oli ensimmäinen ajatus menneestä ja sen jälkeen koko mieli oli menetetty menneelle ajalle. Se oli viimesin kerta kun olimme koko kaveriporukalla koolla. Ei vaan ei, eivät kaikki olleet siellä. Yksi puuttui. Muistatko kun aloitte sillä kaveriporukalla hengailemaan? Mitä kaikkea olette yhdessä tehneet?

Yhtäkkiä mieli karkasi paljon kauemmas, muistatko ensisuudelmasi? Hah, se oli kamala. Ensisuudelmat on varmaan aina. Paitsi eivät kaikki. Kun suutelet jonkun kanssa ensimmäistä kertaa niin asetat sille jonkun odotuksen, joko odotat siltä liikaa, tai liian vähän ja yllätyt. Suudellessasi ihan ensimmäisen kerran elämässäsi niin et tiedä mitä odottaa. Et aidosti tiedä. Vaan tietääkö sitä koskaan sen jälkeenkään, voitko tietää miten toinen suutelee, ennenkuin kokeilet? Aihe karkasi tyystin. En ajatellut suudelmia lenkillä. Paitsi sitä ensimmäistä. Ja viimesintä kertaa. Oikeastaan se oli lähtöpusu, mutta silti. Kaikista näistä muistoista juuri se muisto - viimesin pusu sai mut hymyilemään eniten. Se oli vasta eilen!

Muistatko ne talvimuistot kun leikitte ala-asteella kukkulan valtausta? Kuinka piti tehdä lumipalloja ja leikkiä lumisotaa, vaikkei saanut? Vähintäänkin piti niitä lumipalloja pyöritellä ja heitellä johonkin pylvääseen "kuka osuu ekana?" Myönnän, että vilkaisin nopeasti ympärilleni näkyykö muita lenkkeilijöitä(kaikilla vastaan tulevilla kävelijöillä oli koira matkassa) tai autoilijoita. Ei näkynyt - tein lumipallon ja yritin heittää sen pylvääseen. Meni melkein metrillä ohi.

Miks löydän aina itseni ristiriidan keskeltä. Mun pitäisi puhua vähempi ja toisaalta kertoa enempi mitä tunnen, asioista mitkä todella on tärkeitä. Tosin pitäisi ensin selventää itselle mikä on tärkeää ja mikä ei.... Musta vain tuntuu että osaan paremmin sanoa mielipiteeni kummat kengät laittaa jalkaan kuin että kumpi kaupunki olisi parempi paikka asua tai mitä mieltä oon alkoholilain muutoksesta. En osaa ottaa kantaa isoihin asioihin, ellen tunne sen täysin olevan oikein/mulla on siitä kokemusta tai muuta. Eikä mulla ole isoista asioista kokemusta, politiikasta ja tunnen, että nykyään kaikki kysyy "Hei, mitä mieltä olet tästä?" EN TIEDÄ, EN OO PEREHTYNYT MITÄ SE LAKI/TYYPPI SANOOJA ANTEEKSI etten osaa sanoa. Mitä mun pitäisi tehdä? Ja jos sulla on paha olo... et puhu mitään ollenkaan, vaikka juuri silloin pitäisi? Mutta miten osaat kertoa mistään, jos pelkäät vuotavasi toiselle pahasta olostasi siinä sivussa?

Muistatko kun ajoit kevarilla kesän ja koit yhden elämäsi parhaimmista hetkistä yksin? Muistatko sen vapauden tunteen? Älä unohda sitä.