Loppuuko rakkaus, jos ei voi olla oma itsensä? Sainko siihen kysymykseen vastausta. Jos sainkin, en muista sitä. Pitääkö minun alkaa miettimään sitä uudelleen? Ajatella ihan uusia näkökulmia. Think outside the box. Entäs jos se on niitä kysymyksiä, joihin tietää vastauksen vasta elämän loppuessa? Kuten kysymys, kestääkö rakkaus. Sitä ei voi tietää hymyileekö vai itkeekö lopussa. Voi kai ne olla onnen kyyneleitäkin.
Mitäpä jos-alkuiset pelot. Pysyykö ne matkassa koko loppuelämän? Eivät kaikki pelot olet turhia. Ne saa varautumaan ja pelkäämään pahinta, jos asia toteutuukin niin se ei välttämättä tunnu niin pahalta, eikä sitä säikähdä. Siitä huolimatta tulee kipeäksi. Kipu sattuu aina. Onko sinulla varasuunnitelma B:tä? Tarvitseeko sellaista oikeasti?
Oon useasti miettinyt, miten sitä unohtaa kaiken pahan ja pelon ja menneisyyden toisen seurassa. Siis livenä. Sitten kun puhutaan onlinessa, niin saattaa tulla huonoja ajatuksia mieleen helpommin. Teidän lyhyestä ja ah niin yhteisestä historiasta. Suuri pieni pelko tulevasta.
Vertailuja hänen ja edellisten nettikäytöksestä, miten todella erilaisia kaikki ovatkaan olleet. Ei vain siinä, mutta myös koko elämältään, luonteeltaan, ulkonäöltään ja koko olemukseltaan. Mutta ei niitä ikinä vertaile kumpi olisi parempi ja huonompi. Nettikäyttäytymistä miettii eniten, sitä keskustelua. Toinen puhui enemmän, toinen nopeasti ja siitä yhdestä ei saanut mitään irti. Livenä sitä erilaisuutta ei ikinä mieti. Ei muista että muita olisi koskaan ollutkaan. Tietysti joskus tulee mieleen joku juttu "ainii, sekin teki aina noin" tai "voi ei, tää on tapahtunut ennenkin". Sitä pysähtyy hetkeksi, toivon etteivät muut eivät näe sitä, yleensä eivät, ehkä ilme muuttuu sekunniksi. Joskus itkee, ehkä itkee koko sielustaan, mutta se on elämää. Mikä heitä on yhdistänyt? Kaikkien kanssa on eniten puhunut netin ja puhelimen kautta. Ja kaikkiin olen joskus ollut hulluna onnesta, vaikka he eivät olisi olleet minuun. Äh, kaukoilut.
Onnekas kun olen - yhden, sen ainoan oikean saan pitää<3
Enkä ketään muuta tahdo tai tarvitse. Jonain päivänä. Ne on kaksi isoa sanaa ollut viime aikoina, mut jonain päivänä asumme yhdessä. Eikä meidän tarvitse olla pitkiä aikoja ja usein erossa. Tai ikinä ei tiedä mihin elämä vie, jos jompikumpi meneekin laivalle baarimikoksi tai lentokoneeseen lentoemännäksi, jos työ sen vaatii, mutta epäilen. Ja olen onnellinen. Jonain päivänä ei tarvitse enää odottaa. Välttelen sitä nytkin parhaani mukaan ja nautin hetkestä, mutta joskus se unohtuu perunoita kuoriessa tai lenkillä käydessä kun ajatukset vaeltavat.
Mun piti linkata tähän jokunen biisi tai jotain kuvia laittaa ja kaikkea hienoa, mutta oon kai vähän laiska ja en saanut aikaiseksi kuin tekstiä. Mut saatte silti biisin ja vähä lyriikoita. Tällä hetkellä soi Herra ylppö ja ihmiset - päivänsäde palaa, mutta kirjoittamisen aikana(okei suurin osa tekstistä kirjoitettu jo jokunen aika sitten, yhdistän vain ne purkautumiseni, on pakko saada ylös ajatukset päästäni silloin kun ne on edes itselle selvempinä eikä sanattomana tummana möykkynä) soitin Tigerweatherin kappaleita. En millään meinannut ensin muistaa kyseisen bändin nimeä ja hain sanalla weathertiger, mutta löysin lopulta oikeat kappaleet c:
Cause nothing could ever break your soul
And at the end of the day
When you've said all you've got to say
Just let your problems fade away
Tigerweather - Beach Castle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti